IF Gnistan on tiedottanut viime päivinä tasaiseen tahtiin pelaajasopimuksista. Lauantain tuli yksi lisää.
Oulunkyläläisseura tiedotti solmineensa maalivahti Jiri Kosken, 28, kanssa vuoden mittaisen jatkosopimuksen.
Koski siirtyi EIF:stä Oulunkylään tammikuussa 2021. Ensimmäinen kausi vierähti varamaalivahdin roolissa, mutta kaksi viime kautta Koski on ollut selkeä ykkösmaalivahti.
Kaikkiaan Koski on torjunut Gnistanin maalilla 56 Ykkösen ottelussa, minkä lisäksi hän oli tolppien välissä molemmissa viime syksyn nousukarsinta-otteluissa. Gnistanin lisäksi Koski on pelannut Ykköstä EIF:n ja KTP:n riveissä, mutta Veikkausliigassa mies ei ole pelannut kuin yhden ottelun HJK:n maalilla kaudella 2016.
Tuleva kausi on Koskelle jo neljäs Gnistanin paidassa. Viime kauden kapteeni on iloinen päästessään olemaan jatkossakin osa yhteisöä.
– On mahtava fiilis jäädä Gnistaniin ensi kaudeksi, sillä olen viihtynyt hyvän tovin jo Ogelissa. Olen saanut kokea lähietäisyydeltä seuran kasvua ja haluan jatkossakin olla osa sitä, Koski kommentoi Gnistanin verkkosivuilla.
Omaan rooliinsa tulevan kauden joukkueessa Koski suhtautuu luottavaisesti.
– Gnistan on ansainnut paikkansa Veikkausliigassa ja minun tavoitteeni on tietenkin auttaa joukkuetta pärjäämään siellä. Kilpailu pelipaikoista varmasti kovenee sarjatason vaihtumisen myötä mutta uskon, että minulla löytyy sitä, mitä siihen vaaditaan.
Koski oli viime kaudella ehdolla Ykkösen parhaaksi maalivahdiksi, mutta loistokauden pelannut EIF:n Ramilson Almeida vei lopulta pelaajien äänestyksessä pidemmän korren.
Päävalmentaja Jussi Leppälahti näkee Kosken jatkosopimuksen tärkeänä asiana.
– Jiri oli viime kaudella todellinen luottomaalivahti ja toivomme hänen hyvien otteiden tietysti jatkuvan Veikkausliigassakin! Hän on hyvä harjoittelija ja loistava koppipersoona, nämä ovat pelitaitojen ohella tärkeitä asioita.
Lähde: IF Gnistan

































