Arsenal ei hävinnyt otteluakaan Valioliigassa kaudella 2003-2004 ja tuota kautta muistellaan edelleen.

Samalla se on Gunnersin viimeisin Valioliiga-mestaruus. Vuotta myöhemmin Chelsea palasi valtaistuimelle. Seura oli siirtynyt paria vuotta aiemmin venäläisen oligarkin Roman Abramovitshin omistukseen ja palkkasi portugalilaisen Jose Mourinhon uudeksi managerikseen.

Mourinho johdatti Chelsean mestaruuteen kaudella 2004-2005. Ja oli ylivoimainen.

Vaikka Arsenal oli juuri pelannut koko pääsarjakauden tappiottomana – ensimmäistä kertaa sitten Preston North Endin 116 vuotta aiemmin – kauden 2004–05 Chelsea rikkoi Valioliigan piste-ennätyksen (95), jota ei rikottu ennen kautta 2018–19.

Samalla kausi toi eniten voittoja (29) 38 ottelun sarjassa siihen mennessä, eniten nollapelejä (25) sekä vähiten päästettyjä maaleja (15). Kaksi vuosikymmentä myöhemmin nollapelien ja päästettyjen maalien ennätykset pitävät edelleen.

Vaikka Arsenal ei hävinnyt otteluakaan kaudella 2003–04, Mourinhon mukaan Chelsean kausi 2004–05 oli silti parempi – ja hän korostaa tätä sillä, että joukkue myös uusi mestaruutensa seuraavana vuonna.

– Mielestäni Chelsea oli kaikkien aikojen paras Valioliiga-joukkue, Mourinho sanoi.

– Siitä joukkueesta on nyt 20 vuotta. Arsenal oli voittamaton, mutta vain yhden kauden ajan. Me olimme heitä voittamattomampia kahden kauden aikana. He olivat loistava joukkue. Me emme voittaneet Mestarien liigaa, koska (Liverpoolia vastaan) ei ollut maaliviivateknologiaa, Mourinho palasi muistelemaan silloista oikeusmurhaa.

LUE MYÖS: Haastattelu: Asiantuntija ymmärtää Mo Salahin otsikot – ”Siirtospekulaatiot käyntiin” (FutisUutiset.fi)