Ranskalaisen jalkapallon suurseura Olympique Lyonnais koki tiistaina rajuimman kolauksen historiassaan, kun se pudotettiin Ranskan pääsarjasta talousvaikeuksien vuoksi.
Päätöksen teki maan jalkapalloseurojen taloudellista valvontaa hoitava viranomainen DNCG (Direction Nationale du Contrôle de Gestion), joka ilmoitti ratkaisustaan illalla.
DNCG oli jo aiemmin, marraskuussa 2024, varoittanut Lyonia mahdollisesta putoamisesta, ellei seura toimittaisi vaadittavia taloudellisia takuita. Keskustelujen keskiössä oli noin 175 miljoonan euron velkataakka, jonka uskottiin uhkaavan seuran taloudellista kestokykyä.
Seuran presidentti ja yhdysvaltalainen enemmistöomistaja John Textor suhtautui tilanteeseen pitkään optimistisesti. Hän vakuutti julkisuudessa, että seura tulisi ansaitsemaan ”useita satoja miljoonia euroja tulevien kuukausien aikana”, mutta tämä ei riittänyt vakuuttamaan valvovaa elintä.
Lyon yritti paikata talouttaan vielä ennen kohtalon hetkeä ja myi lukuisia tähtipelaajia Euroopan muihin seuroihin. Maisemaa vaihtoi muun muassa Rayan Cherki (kuvassa), joka siirtyi Manchester Cityyn 37 miljoonan euron siirtosummalla.
Keskikentän moottori Maxence Caqueret kaupattiin jo tammikuussa italialaisseura Comoon 15 miljoonalla eurolla. Näistä huolimatta seura ei kyennyt esittämään DNCG:lle uskottavaa pelastussuunnitelmaa.
Päätös Lyonin pudottamisesta alemmalle sarjatasolle on historiallinen: seura on yksi Ranskan menestyneimmistä, ja se hallitsi maan jalkapalloa 2000-luvun alussa voittaen seitsemän peräkkäistä mestaruutta. Seura nähtiin useaan otteeseen myös Mestarien liigassa.