La Ligan presidentti Javier Tebas vaatii FIFA:n puheenjohtaja Gianni Infantinoa jättämään tehtävänsä.
Tebas esitti kovan arvostelunsa italialaislehti La Gazzetta dello Sportille ja syytti FIFA:aa koko jalkapalloteollisuuden vahingoittamisesta.
– Mielestäni kyllä. Hänen aikansa on ohi, Tebas vastasi, kun häneltä kysyttiin, pitäisikö Infantinon erota.
Tebasin mukaan Infantinolla on kuitenkin edelleen vahva tuki kansallisilta jalkapalloliitoilta.
– Kukaan ei halua asettua ehdolle vain hävitäkseen. Hänen ei pitäisi jatkaa, mutta nykytilanteessa hän ei lähde.
Espanjan pääsarjan johtaja arvosteli voimakkaasti myös useita vuoden 2026 MM-kisoissa nähtyjä ratkaisuja.
Hänen kritiikkinsä kohdistui muun muassa pitkään puoliaikashow’hun, juomataukoihin, Yhdysvaltain hyökkääjän Folarin Balogunin pelikiellon lykkäämiseen sekä suunnitelmiin kasvattaa MM-lopputurnaus tulevaisuudessa 64 joukkueen kokoiseksi.
Tebasin mukaan juuri Balogunin tapaus olisi voinut koitua Infantinon kohtaloksi.
– Amerikkalaispelaajan pelikiellon peruuttaminen oli erittäin vakava asia. FIFA oli onnekas, että Belgia pudotti Yhdysvallat. Muuten olisi voinut syntyä tapaus, joka olisi maksanut Infantinolle hänen työnsä.
UEFA arvosteli ratkaisua aiemmin poikkeuksellisen kovin sanoin ja kutsui sitä ”ennennäkemättömäksi, käsittämättömäksi ja täysin perusteettomaksi”. Tapaus vaikutti myös siihen, että UEFA:n puheenjohtaja Aleksander Čeferin jätti MM-finaalin väliin protestina FIFA:aa kohtaan.
Tebas vastustaa myös ajatusta MM-turnauksen laajentamisesta 64 maahan.
– Kaiken ei pidä pyöriä MM-kisojen ympärillä. Kansalliset sarjat pitävät tämän lajin elossa. Ne luovat kymmeniä tuhansia työpaikkoja, kun taas MM-kisat kestävät vain noin 40 päivää ja koskevat vain pientä osaa pelaajista.
Tebasin mukaan kansainvälisten otteluiden määrää pitäisi vähentää ja kotimaisia sarjoja suojella nykyistä paremmin.
– He eivät ymmärrä, että tekevät vastuuttomia päätöksiä, hän sanoi.






























