UEFA:n puheenjohtaja Aleksander Čeferin jätti väliin sunnuntaina pelatun jalkapallon MM-finaalin Argentiinan ja Espanjan välillä protestina FIFA:aa kohtaan.
Slovenialainen matkusti vielä turnauksen avausotteluun Mexico Cityyn, mutta ei lähtenyt New Jerseyyn finaalia varten. Päätöksen taustalla oli useita FIFA:n turnauksen aikana tekemiä ratkaisuja, joihin UEFA on suhtautunut erittäin kriittisesti.
Merkittävin kiistanaihe liittyi Yhdysvaltojen hyökkääjä Folarin Baloguniin.
Balogun vältti pelikiellon sen jälkeen, kun Yhdysvaltain presidentti Donald Trump puuttui asiaan. UEFA arvosteli FIFA:n ratkaisua tuolloin poikkeuksellisen kovin sanankääntein.
– Päätös on ennennäkemätön, käsittämätön ja täysin perusteeton.
UEFA totesi lisäksi, että sääntöjen johdonmukainen soveltaminen on kilpailujen uskottavuuden kannalta välttämätöntä.
Čeferin vastustaa myös monia muita FIFA:n puheenjohtajan Gianni Infantinon ajamia uudistuksia.
Yksi niistä on Super Bowlista tuttu näyttävä puoliaikashow, joka nähtiin myös MM-finaalissa. Esiintyjinä olivat muun muassa Madonna, BTS, Shakira ja Justin Bieber, ja ohjelman vuoksi puoliaika venyi tavanomaisesta 15 minuutista yli 27 minuuttiin.
UEFA ei aio ottaa vastaavaa käytäntöä käyttöön Mestarien liigassa tai EM-kisoissa.
Lisäksi UEFA suhtautuu kielteisesti ajatukseen MM-lopputurnauksen laajentamisesta 64 joukkueeseen, jota Infantino on väläytellyt mahdollisena tulevaisuuden vaihtoehtona.
UEFA:n ja FIFA:n välit ovat kiristyneet viime aikoina selvästi ja Ceferinin ratkaisu voi tulehduttaa tilannetta entisestään.




























