
Suomen jalkapallomaajoukkueen päävalmentaja Jacob Friis on nimennyt ensimmäisen Huuhkajat-ryhmänsä.
– Joukkueen valitseminen on ollut viime viikkojen aikana mukavan haastavaa. Pelaajavalinnat ovat aiheuttaneet positiivista päänvaivaa. Olen etuoikeutetussa asemassa, kun minulla on käytettävissä hyviä pelaajia. Olen keskustellut pelaajista Lehkosuon kanssa, ja meidän yhteistyömme toimii erinomaisesti, Friis kertoi Palloliiton verkkosivuilla.
– Arttu Hoskonen on valitettavasti loukkaantuneena. Ei ole salaisuus, että hänet olisi muuten valittu mukaan. Osa pelaajista on ollut loukkaantuneena, mutta kokonaisuudessaan joukkueen terveystilanne on hyvä. Ville Tikkanen on mukana ensikertalaisena. Hän on saanut paljon vastuuta Liigacupissa ja esiintynyt edukseen.
– Olen käynyt viime aikoina keskusteluita pelaajien kanssa. Olen kertonut asioista, joita haluan tuoda Huuhkajiin. Pelaajille lähetetään vielä materiaalia, jotta he tietävät suunnitelmistamme ennen kuin laskeudumme Maltalle. Meillä on rajoitetusti aikaa ennen avausottelua, joten meidän tulee olla tehokkaita.
Huuhkajien MM-karsinnat käynnistyvät maaliskuussa kahdella vierasottelulla. Malta isännöi Suomea Ta’ Qalissa perjantaina 21. maaliskuuta Suomen aikaa kello 21.45, minkä jälkeen Huuhkajat kohtaa Liettuan Kaunasissa maanantaina 24. maaliskuuta kello 19.00.