Helsingin Jalkapalloklubi otti maanantaina komean voiton Veikkausliigan kärkipään ottelussa Tampereen Ilveksestä.
Miika Nuutisen valmentama HJK oli ottelussa lopulta vahvempi 5-1 -lukemin. Kaikki ottelun seitsemän maalia nähtiin viimeisen puolen tunnin pelin aikana.
– Niin kauan, kun pelattiin 11 vastaan 11, tämä oli erittäin hyvätasoinen Veikkausliiga-ottelu, jossa molemmilla oli hetkensä. Punainen kortti tietysti muutti ottelun luonteen, päävalmentaja Nuutinen kommentoi.
Ottelussa HJK pääsi pelaamaan miesylivoimalla tunnin pelin ajan, kun Ilveksen keskikenttämies Joona Veteli ajettiin suoralla punaisella ulos ensimmäisellä jaksolla.
Ilves karkasi ottelussa 65. peliminuutilla johtoon, mutta tätä seurasi viisi kotijoukkueen iskemää maalia. Teemu Pukki onnistui kahdesti ja Pukki teki esityön Alex Ringin laukomaan 5-1 -maaliin lisäajan kolmannella peliminuutilla.
HJK nousi voitollaan Veikkausliigassa neljänneksi. Nuutisen valmentamalla miehistöllä on kasassa yhteensä 35 pistettä ja eroa sarjakärki FC Interiin on kahdeksan pistettä. Ilves on sarjassa kolmantena pisteen HJK:ta edellä.
Hallitseva Suomen mestari ja Eurooppa-liigassa lohkovaiheen paikkaa tavoitteleva KuPS on toisena 37 pisteellä.
HJK jatkaa kauttaan viikonloppuna Valkeakosken Hakan vieraana. Tätä seuraa Suomen Cupin välieräottelu AC Oulua vastaan, jonka jälkeen on luvassa kaksi Veikkausliigan runkosarjan viimeistä ottelua. Näissä HJK kohtaa MIFK:n kotonaan ja KTP:n vieraissa.
Kommenttilähde: HJK:n tiedote































