Emäntämaa Sveitsi pisti Norjan ahtaalle jalkapallon EM-kisojen avausiltana. Suomen seuraavaksi A-lohkossa kohtaava kaksinkertainen Euroopan mestari Norja nousi vaiherikkaassa ottelussa 2-1 -voittoon.

Norja ei saanut peliään kulkemaan avausjaksolla. Sveitsi käytti tilaisuutensa edukseen yli 34 000 katsojan edessä ja iski ottelun avausmaalin 28. minuutilla Nadine Risenin johdolla.

Norjan kapteeni Ada Hegerberg (kuvassa) puski tasoituksen 54. minuutilla. Norja siirtyi vain neljä minuuttia myöhemmin 2-1 -johtoon.

Se oli todella jääkylmä suihku Sveitsille, sillä puolustaja Julia Stierli liukui pallon omiin.

Hegerbergilla oli 70. minuutilla tilaisuus lisätä Norjan johto kahteen maaliin, kun pallo vietiin pilkulle. Hegerbergin laukaus painui kuitenkin ohi.

Sveitsille vihellettiin rankkari hetkeä myöhemmin. VAR-tarkastus kumosi kuitenkin alkuperäisen vihellyksen paitsion vuoksi. Pettymys oli tietenkin valtaisa Sveitsin leirissä.

Norja kohtaa seuraavaksi Helmarit, joka avasi kisat keskiviikkona 1-0 -voitolla Islannista. Norjan ja Suomen välinen ottelu käynnistyy sunnuntaina klo 19.

LUE MYÖS: Analyysi: Anaheim Ducks teki luksussopimuksen – avaa mahdollisuuden dynastian rakentumiseen (Siniviiva.fi)