Saksalainen jalkapallojätti Bayern München aloitti keskiviikkona urakkansa Mestarien liigassa ja kohtaa heti huippuottelussa Valioliigan Chelsean.
Bayern ei lukeudu kilpailun suurimpien suosikkien joukkoon, mutta toisaalta on syytä muistaa, että joukkueella on edelleen riveissään yksi maailman parhaista hyökkääjistä.
Hänen nimensä on tietysti Harry Kane. Englantilaisen laatu on ollut aina tiedossa, mutta vakuuttavinta on se, ettei hänen vauhtinsa näytä hidastuneen pätkääkään.
32-vuotias Kane on aloittanut tämän kauden loistavasti. Bundesliigassa hän on pelannut nyt kolme ottelua ja takonut niissä viisi maalia ja syöttänyt kolme osumaa.
Mestarien liigassa Kanelta odotetaan niin ikään suuria tekoja. Hän teki viime kaudella UCL:ssä komeat 11 maalia ja samaa on tietysti tilauksessa nytkin.
Kane onkin juuri se pelaaja, jota Chelsean kannattaa pitää illan ottelussa silmällä. Tosin sekään ei välttämättä riitä.
– Kane johtaa tällä hetkellä Bundesliigan maalipörssiä viidellä osumalla vain kolmessa ottelussa. Chelsean on onnistuttava pitämään hänet kurissa, mutta vaikka Kane saataisiinkin hiljennettyä, Bayernilla riittää edelleen hyökkäysvoimaa, Fotmob kirjoittaa ennakossaan.






























