Norja on edennyt jalkapallon MM-kisoissa puolivälieriin voitettuaan Brasilian sunnuntaina New Jerseyssä maalein 2-1.

Ottelun sankari oli Erling Haaland. Hän puski Norjan johtoon 79. minuutilla oltuaan sitä ennen täysin pimennossa. Ja toisen maalinsa Haaland laukoi brasilialaispuolustaja Danilo Luizin jalkojen välistä 90. minuutilla.

Vaihdosta kentälle tullut Neymar laukoi jatkoajalla viime hetkillä Brasilian kavennusmaalin rangaistuspotkusta. Se ei riittänyt.

Sankareihin lukeutui myös Norjan maalivahti Örjan Nyland. Hän torjui ensimmäisellä puoliajalla Bruno Guimaraesin ampuman rangaistuspotkun.

Norja ei ole koskaa aiemmin ollut MM-kisoissa kahdeksan parhaan joukossa. Brasilia taas on ensi kertaa puolivälierien ulkopuolella sitten vuoden 1990.

LUE MYÖS: IL:lle ikävää vihjailua Elina Lampelan todellisesta luonteesta (UrheiluAreena.fi)