Yhdysvaltain presidentti Donald Trump myönsi olevansa valmis siirtämään jalkapallon MM-kisojen otteluita pois Bostonista vastauksena pormestari Michelle Wun politiikalle.

Yhdysvallat on yksi vuoden 2026 jalkapallon MM-kisojen kolmesta isäntämaasta Meksikon ja Kanadan rinnalla, mutta suurin osa otteluista pelataan 11 yhdysvaltalaisella stadionilla.

Huolia on jo herännyt siitä, miten maahanmuuttoviranomaiset kohtelevat ulkomaisia kannattajia, ja Trump on nyt lisännyt vettä kiukaalle vihjaamalla, että osa kisakaupungeista ei ole hänen mielestään turvallisia.

Aina suorasukaisena tunnettu valtionpäämies varoitti, että jokaisen kisapaikan on läpäistävä hänen henkilökohtainen tarkastuksensa. ”Jos minusta tuntuu, ettei paikka ole turvallinen, siirrämme ottelun toiseen kaupunkiin”, hän totesi jo syyskuussa.

FIFA:n varapuheenjohtaja Victor Montagliani totesi ärhäkästi, että maailman jalkapallon kattojärjestö tekee itse päätökset kisapaikoista. Trump ei ole kuitenkaan antanut tämän lannistaa itseään.

Yksi MM-kisapaikoista sijaitsee lähellä Bostonia. Boston on yksi niistä kaupungeista, missä on viime aikoina ilmennyt levottomuuksia. Yksi Bostonin poliisi autoista sytytettiin hiljattain kaupungilla tuleen.

Voi hyvin olla, että Trump yrittää siirtää MM-kisat pois Bostonista.

– Voisimme ottaa ottelut pois Bostonilta, Trump sanoi.

– Kaupunginjohtaja ei ole hyvä… hän on radikaalia vasemmistoa, ja he valtaavat osia Bostonista. Se on aika iso juttu, eikö vain?, Trump jatkoi omaan tyyliinsä.

Michelle Wu on aiemmin kritisoinut varsin suorasanaisesti Trumpin harjoittamaa maahanmuuttopolitiikkaa.

– Toisin kuin Trumpin hallinto, Boston noudattaa lakia, Wu kommentoi elokuussa.

– Ja Boston ei aio perääntyä siitä, keitä me olemme ja mitä me edustamme.

LUE MYÖS: KuPS:n Samuel Pasasen painajainen saattoi uusiutua – Jarkko Wissiltä huolestuttava tieto Atleetille (Atleetti.fi)