Senegal kohtaa jalkapallon MM-kisojen jatko-ottelussa ensi yönä Belgian. Se joutuu lähtemään otteluun ilman yhtä tähtipelaajaansa.
Senegalin ykkösvahti Edouard Mendy joutuu jättämään ottelun väliin. Hän kärsii polvivammasta.
Päävalmentaja Pape Thiaw vahvisti tiistaina, että 34-vuotias Al-Ahlin maalivahti ei ole pelikunnossa. Mendy loukkasi polvensa alkulohkon Norja-ottelussa, jonka Senegal hävisi 2–3. Kyseessä on jo toinen peräkkäinen MM-ottelu, jonka kokenut maalivahti joutuu jättämään väliin.
Mendy matkusti loukkaantumisensa vuoksi Saudi-Arabiaan jatkotutkimuksiin seurajoukkueensa Al-Ahlin lääkäreiden luokse. Hän ei osallistunut Senegalin harjoituksiin Seattlessa tiistaina, mutta Thiaw odottaa hänen palaavan joukkueen mukaan vielä saman illan aikana.
– Hän on huomenna kanssamme, vaikka ei pystykään pelaamaan. Olemme iloisia saadessamme hänet takaisin ja toivomme, että hän voi olla mukana loppukilpailun ajan, Thiaw sanoi.
Mendy on pelannut Senegalin maajoukkueessa yli 50 ottelua debytoituaan vuonna 2019. Hän torjui kaikki maan ottelut vuoden 2022 MM-kisoissa Qatarissa.
Mendyn poissa ollessa vastuuta kantaa Mory Diaw. Ranskan pääsarjassa Le Havrea edustava maalivahti torjui alkulohkon päätösottelussa nollapelin Senegalin murskatessa Irakin 5–0. Hän tuli myös Norja-ottelussa vaihdosta kentälle Mendyn loukkaannuttua.

































