
Arsenal on saamassa havittelemansa Martin Zubimendin joukkueeseensa. Hänen perässään oli myös Real Madrid.
Arsenal on ollut jo pitkään Real Sociedadin keskikenttäpelaajan perässä, mutta Real Madrid yritti kaapata hänet riveihinsä. Diario AS:n mukaan Real Madrid veti houkuteluillaan kuitenkin vesiperän, sillä Zubimendi on siirtymässä Arsenaliin.
AS tietää kertoa, että Arsenalin ja Zubimendin sopimus on allekirjoitusta vaille selvä. Siirto tulee keventämään Arsenalin kassaa 60 miljoonalla eurolla.
Zubimendi on edustanut baskiseuraa jo junioreista lähtien. Espanjan paidassa pelejä on kertynyt 19 ja hän oli myös viime kesän EM-kultaa voittaneessa joukkueessa.