Arsenal karsii kulujaan ja peräti 60 henkilön työpaikka on vaarassa. Juuri rahakkaan jatkosopimuksen allekirjoittanut manageri Mikel Arteta puolustaa seuran valitsemaa linjaa.
Arsenal vahvisti henkilöstövähennykset vain viikko sen jälkeen, kun Arteta allekirjoitti uuden sopimuksen. Englantilaislähteiden mukaan espanjalaisvalmentajan uuden sopimuksen vuosipalkka on noin 23 miljoonaa euroa.
Päätös on herättänyt voimakasta kritiikkiä kannattajien keskuudessa. Irtisanomiset koskevat merkittävää osaa seuran 871 työntekijästä, mutta pelaajapuoli on tarkoitus jättää säästötoimien ulkopuolelle.
Artetan mukaan hänelle on kerrottu seuran toimintaa koskeneen analyysin tuloksista, mutta hän korosti, ettei ole oikea henkilö vastaamaan henkilöstövähennyksiä koskeviin kysymyksiin.
– Tarkoituksena on aina kehittyä ja parantaa toimintaa. Joitakin päätöksiä on tehtävä, jotta ihmiset saadaan oikeisiin tehtäviin ja investointeja voidaan jatkaa niiden tavoitteiden ja menestyksen saavuttamiseksi, joita haluamme, Arteta sanoi.
Arsenal palkkasi konsulttiyhtiö Boston Consulting Groupin arvioimaan organisaationsa toimintaa ja etsimään keinoja tehostamiseen. Henkilöstövähennykset ovat kuitenkin aiheuttaneet seuralle kielteistä julkisuutta etenkin siksi, että ne julkistettiin pian Artetan uuden sopimuksen jälkeen.
Arsenal teki tilikaudella 2024–2025 liikevaihtoa noin 800 miljoonaa euroa.

































