Liigan jumbojoukkue Jukurit järkytti Helsingin IFK:ta 5-2 -voitolla lauantaina Mikkelissä. IFK romahti päätöserässä, jonka isännät hurjastelivat 4-0 -nimiinsä.

Sarjassa kolmantena HIFK on hävinnyt viisi viimeistä vierasotteluaan. Joulukuu on ollut Ville Peltosen suojateille sysimusta: kymmenestä ottelusta vain yhdeksän pistettä.

Peltoselta kysyttiin ottelun lehdistötilaisuudessa, mikä oli hänen ensimmäinen ajatuksensa pelistä.

– Ensimmäinen ajatus on, että onnittelen Jukureita. Pelasivat hyvän ottelun koko 60 minuuttia.

– Meiltä suorittaminen jäi vajaaksi. Valmistautumisessa jotain selkeesti erheitä. Ihan se viesti ei mennyt perille, jota haluttiin. Jäätiin jälkeen sellaisessa järkevässä ja laadukkaassa pelaamisessa kiekon kanssa. Jäätiin ihan työmäärässäkin jälkeen, Peltonen jatkoi.

Jukurien päävalmentaja Marko Tuomainen oli sen sijaan varsin tyytyväinen näkemäänsä.

– Todella ylpeä siitä, miten tultiin tuohon peliin. Oltiin kärsivällisiä ja uskottiin siihen tekemiseen. Kolmannen erän alkuun kaksi hyökkäysalueen riistomalia. Just suunnitelman mukaan.

Lue myös:HIFK otti lukua jumbon pakeilla – Tappara tyrmättiin Porissa

LUE MYÖS: Näkökulma: Tämä fakta tekee Kärppien kaudesta erityisen nolon (KiekkoUutiset.fi)