Viaplayn NHL-selostaja Antti Mäkinen ottaa Leijonauutisten haastattelussa kantaa suomalaisten NHL-kiekkoilijoiden alkukauteen.

Mäkinen nostaa muutaman nimen positiivisessa valossa esille. Mutta maalinteon tehokkuus vaikuttaa hänestä huolestuttavalta.

Oliver Kapanen on ollut Montrealissa hyvässä maalivireessä. Lisäksi hänen kahden suunnan pelaamisensa on ollut vahvaa, Mäkinen toteaa.

– Seattlessa puolestaan Jani Nyman alkaa näyttää sitä, missä hän on parhaimmillaan, eli pelaamisessa maalin edessä. Sieltä niitä maaleja tehdään, Mäkinen jatkaa.

Mäkisen mielestä kokeneemmat suomalaispelaajat eivät ole onnistuneet ihan odotetusti.

– Monen kokeneen pelaajan kohdalla täytyy sanoa, että enemmän pitäisi olla esillä. Patrik Laine on yksi tällainen ja samoin Dallasin suomalaiset Mikkoa (Rantanen) lukuun ottamatta. He ovat
tuloksentekoyksikössä, joten pisteitä vaaditaan, Mäkinen pohtii.

– Maalinteko on meidän suomalaispelaajille ongelma. Mikkokin on enemmän pelintekijä kuin luontainen maalintekijä, Mäkinen jatkaa.

Myös Toronto Maple Leafsiin siirtynyt Matias Maccelli on ollut Mäkiselle pettymys.

– Tässäkin kohtaa miettiä enemmän sitä, millainen pelaaja Maccelli oikeasti on, eli myös hän on enemmän pelintekijä, Mäkinen sanoo.

LUE MYÖS: Raju väite – Bild: F1-huipputallit lahjoivat poliiseja (Atleetti.fi)