Erik Haula venytti koko alkukauden jatkunutta pisteputkeaan NHL:n tiistain kierroksella. Haulan maali ei kuitenkaan auttanut Nashville Predatorsia sarjapisteille, sillä kantrikaupungin pojat hävisivät Toronto Maple Leafsin hallissa 4-7.

Toronto johti ensimmäisellä tauolla 2-0. Nashville tuli nopeasti rinnalle Michael McCarronin ja Haulan osuttua toisen erän alussa 44 sekunnin välein. Haulan kauden toisen maalin pohjusti hienosti Ozzy Wiesblatt, joka taklasi päädyssä Maple Leafsin puolustajan irti kiekosta.

Haula on merkkauttanut yhden tehopisteen kauden jokaisessa neljässä ottelussa. Hänen saldonsa on nyt 2+2=4.

Nashvillen ilo ei kestänyt pitkään. Toronto karkasi toisen erän aikana uudestaan kahden maalin johtoon eikä enää päästänyt vieraita rinnalle. Maple Leafsin tehomiehiä olivat William Nylander (1+2), John Tavares (1+2), Oliver Ekman-Larsson (1+2), Matthiew Knies (0+3) ja Auston Matthews (2+0).

Justus Annunen oli ensimmäistä kertaa tällä kaudella torjuntavuorossa Nashvillen tolppien välissä. Annunen pysäytti 21 laukausta ja antautui viisi kertaa. Tulokashyökkääjä Joakim Kemell ei ollut Predatorsin pelaavassa kokoonpanossa.

Kiikaritehoille jäänyt Toronton Matias Maccelli sai jääaikaa 12.23. Hän on merkkauttanut kauden neljässä ottelussa yhden syöttöpisteen.

Nashville hävisi nyt ensimmäisen kerran tällä kaudella varsinaisella peliajalla. Predatorsin vieraskiertue jatkuu vielä Montreal Canadiensin ja Winnipeg Jetsin halleihin.

LUE MYÖS: Arttu Wiskari haukkui NHL-seuran logon lyttyyn: “Näyttää, että olisin tehnyt kännissä 12-vuotiaana kuviksen tunnilla” (Atleetti.fi)