Yhdysvaltain miesten jääkiekkomaajoukkue saapui maanantaina Etelä-Floridaan voitettuaan Kanadan jännittävässä olympiafinaalissa Milanossa viikonloppuna.
Kun joukkueen lento laskeutui Miamin kansainväliselle lentokentälle ja rullasi kohti porttia, sitä tervehdittiin vesitykkitervehdyksellä. Samaan tapaan tervehdittiin aikanaan myös Leijonien MM-kultajoukkuetta Helsinki-Vantaan lentokentällä.
Jack Hughes oli jenkkien suuri sankari. Hän teki kultaisen maalin jatkoajalla.
– En voi edes uskoa tätä. Se oli uskomaton ottelu, USA–Kanada. Niin hyvä peli. Mukana oli niin paljon huippupelaajia. Me olemme loistava joukkue. Juuri näin halusimme sen menevän. Olimme altavastaajia Kanadaa vastaan, mutta voitimme heidät. Ottelu olisi voinut kääntyä kummalle tahansa, Hughes sanoi.
Kovat bileet Miamissa
Yhdysvaltojen ykkösyökerhoksi ja maailman kuudenneksi rankattu E11EVEN on aiemminkin toiminut mestaruusjuhlien näyttämönä. Nyt se saa isännöidä olympiavoittajia. USA:n pelaajat ovat tiettävästi ottaneet olympiakullasta kaiken ilon irti maailmankuulussa yökerhossa.
USA:n pelaajat nauttivat alkoholijuomia jo ottelun jälkeisessä pressitilaisuudessa ja kuppiin tuskin syljettiin Miamissakaan.
Mihinkään viikon mittaisiin juhliin ei ole kuitenkaan varaa, sillä NHL jatkuu jo torstaina.

































