Patrik Laine on ajautunut pahemman kerran sivuraiteelle NHL-seura Montreal Canadiensissa.

Aihe nousi esiin myös Urheilucastin tuoreessa jaksossa, missä Mikko Lehtonen ja Esko Seppänen arvioivat Laineen asemaa.

Montrealin ja Tampa Bay Lightningin välinen ensimmäisen kierroksen pudotuspelisarja on tasatilanteessa 2–2, mutta Laine ei ole tunnetusti ollut kaukalossa auttamassa joukkuettaan.

Podcastissa keskustelu kääntyi myös mahdolliseen MM-kisamatkaan. Lehtonen nosti esiin kysymyksen siitä, voisiko Laine liittyä Leijoniin, mikäli Canadiensin kausi päättyy jo avauskierroksella.

Seppäsen mukaan on täysin mahdollista, että Laine tulisi auttamaan Leijonia MM-kisoihin, mutta yhtä lailla on olemassa myös toinen mahdollisuus.

– Yhtä lailla kuin se, että on mahdollista, että tulisi vaikka MM-kisoihin, niin on se, että (Laine) ei pelaa jääkiekkoa tyyliin vaikka ikinä. Koska kyseessä on Patrik Laine. Ainoa mikä voi ennustaa tavallaan tulevaan on niin kuin historian valossa käyttäytyminen kautta toiminta tänne saakka. Se on se ainoa indikaattori, millä me voidaan ennustaa tulevaan. Meillä ei ole mitään hajua kenellään mistään liittyen Laineeseen. Pelaako, eikö pelaa, Seppänen sanoi.

Kaksikko tuli lopulta siihen tulokseen, ettei edes Laineen päätös lopettaa koko uransa tulisi enää yllätyksenä, vaikka toki kyseessä olisikin melkoinen shokkiuutinen.

Asiasta uutisoi ensin SporttiUutiset. Sportti.com ja SporttiUutiset kuuluvat samaan Sportivo-Atleetti-konserniin.

LUE MYÖS: Olympiatähti Eero Hirvonen kertoi ilouutisia (UrheiluAreena.fi)