Heikkovireiset HIFK ja Tappara kohtasivat SM-liigassa lauantaina.
HIFK:n tappioputki venähti jo neljän ottelun mittaiseksi ja Tapparan kolmen tappion putki meni poikki, kun tamperelaiset voittivat 3-2-lukemin jatkoajalla.
Tappara oli ottelun alussa täysin telineissä, mutta onnistui sitten lopulta kuitenkin kaivamaan voiton.
– Tiesimme, että IFK tulee kovaa alussa, mutta silloin kun on vaikeaa, niin silloin on vaikeaa. Saimme onneksi heti siihen sen 1-1-tasoitusmaalin. Se oli tosi tärkeää, sillä muuten olisi voinut tulla vaikeampaa, Tapparan tähtimaalivahti Christian Heljanko sanoi.
Tappara on ollut viime vuodet SM-liigan dynastia. Edellisten kausien voitoilla ei kuitenkaan enää ole mitään väliä. Syyskaudella Tappara otti voittoja sellaisistakin peleistä, mistä se ei olisi niitä ansainnut.
– Tämä on nyt uusi joukkue ja tässä on pitänyt nyt uudelleen tulla yhteen. Syksyllä tuli voittoja vähän varkain, vaikka ei pelattu niin hyvin. Mutta pidemmälle tässä mennään, niin kyllä ne voitot otetaan joukkuepelillä ja sydämellä. Nyt koitetaan tarrata tähän kiinni, tällä tavalla halutaan pelata, Heljanko sanoi.
Ottelu alkoi jo kello 15. Tapparan valmistautumisaika jäi todella lyhyeksi, sillä se pelasi vielä eilen illalla paikallispelin Ilvestä vastaan. Se ei kuitenkaan haitannut.
– Tämä oli mun mielestä ihan kiva näin. Puoli kymmenen maissa tultiin hallille ja siinä saatiin palaverit pidettyä ja ruuat syötyä. Ihan kiva, ettei tarvitse myöhään yöllä olla takaisin Tampereella, Heljanko sanoi.
Tapparalla on ollut viime ajat vaikeaa. Helpotuksen oikein aisti, kun nyt tuli voitto.
– Ei ole kyllä vähään aikaan voitto maistunut näin hyvältä, Heljanko myönsi.
Teksti: Ville Hirvonen, Helsingin jäähalli
Lue myös: Tappara synkensi HIFK:n syvää alhoa – molemmille joukkueille karuja takaiskuja