
Jääkiekon SM-liigan vuoden viimeinen kierros pelattiin lauantaina. Tamperelaiset saivat karut selkäsaunat ja HIFK:n uusi kanadalaisvahvistus oli heti liekeissä.
Lauantaina pamahti melkoinen yllätys, kun Kärpät murjoi Tapparan.
Kärpät on pelannut alavireisen kauden ja päävalmentaja Lauri Marjamäki sai jo lähteä. Nyt Kärpät otti kuitenkin hienon päänahan, kun se murjoi Tapparan maalein 5-2 Oulussa.
Kanadalainen Connor Bunnaman oli ottelun suurin hahmo. Hän teki Kärpille kaksi maalia.
Teemu Turunen oli myös yksi illan onnistujista. Hän syötti oululaisten maaleista kaksi.
Kärpät on löytänyt uuden päävalmentajan Ville Mäntymaan alaisuudessa nyt hyvän vireen ja on voittanut nyt jo kolme ottelua putkeen.
HIFK otti maukkaan revanssin Vaasan Sportista ja kaatoi vaasalaiset Nordiksella 4-1.
HIFK:n tuore kanadalaisvahvistus Vincent Marleau vakuutti heti ja teki SM-liigadebyytissään heti kaksi maalia.
Ensimmäisen kerran Marleau osui toisen erän alussa ylivoimalla. Jori Lehterän nappisyöttö tärähti kanadalaisen lapaan ja hän laukoi suoraan syötöstä kiekon verkkoon.
Marleau osui myös erän lopulla. Tällä kertaa hän lapioi Kristian Vesalaisen laukauksesta kimmonneen irtokiekon rysään.
Myös lainapelaaja Valtteri Kakkonen osui IFK:lle. Maali oli hänelle ensimmäinen HIFK:n paidassa. Sportin ainokaisesta vastasi puolestaan Axel Holmström. HIFK:n viimeisen maalin iski tyhjään maaliin onnistunut Teemu Tallberg.
Ottelun yleisömäärä oli jälleen komea. Paikalla Nordiksella oli yli 8100 katsojaa, joten halli oli lähes loppuunmyyty. HIFK on vetänyt tällä kaudella todella komeita yleisömääriä.
Ilves puolestaan yllätettiin karusti. KooKoo murjoi sen peräti maalein 4-0. Axel Ottosson oli Ilveksen pahin peikko. Ruotsalainen raapi kasaan tehot 1+1.
Sarjajumbo SaiPa saalisti pisteen, mutta hävisi silti HPK:lle jatkoajalla maalein 2-3. HPK:n jatkoaikasankariksi nousi Danick Martel.
Pelicans nappasi komean voiton, kun se kaatoi vieraissa maalein 4-3. TPS nappasi 2-1-jatkoaikavoiton JYPistä ja Ässät yllätti Jukurit maalein 3-2.
Tamperelaiset Ilves ja Tappara jatkavat tappioistaan huolimatta sarjan kärkipaikoilla. HIFK lähtee uuteen vuoteen sijalta kolme.
SM-liigan tulokset lauantaina 30.12:
Kärpät-Tappara 5-2
HIFK-Sport 4-1
HPK-SaiPa 3-2 ja.
Ilves-KooKoo 0-4
Lukko-Pelicans 3-4
TPS-JYP 2-1 ja.
Ässät-Jukurit 3-2
Lue myös: Jesse Puljujärven tilanteesta saatiin uutta tietoa – nyt ei kuulosta hyvältä