
Maalivahti Ukko-Pekka Luukkonen oli sivussa Buffalo Sabresin kokoonpanosta NHL:n tiistain kierroksella. Sportsnetin mukaan Luukkonen kärsii “pienestä vammasta”.
Luukkonen on jälleen yksi 4 Nations Face-Off -turnaukseen nimetyistä Suomen pelaajista, jolla on loukkaantumishuolia. “UPL” muodostaa Leijonien maalivahtikolmikon yhdessä Juuse Saroksen ja Kevin Lankisen kanssa.
Suomi on joutunut korvaamaan alkuperäisestä miehistöstään jo puolustajat Miro Heiskasen ja Jani Hakanpään. Heidän tilalleen nimettiin Henri Jokiharju ja Urho Vaakanainen.
Myös Philadelphia Flyersin puolustaja Rasmus Ristolainen joutui jättämään tiistain ottelun väliin, mutta hänen vammansa ei uskota olevan vakava. Ristolainen loukkaantui Flyersin edellisessä ottelussa sunnuntaina.
Leijonat sai sen sijaan hyviä uutisia hyökkääjä Erik Haulan toipumisen myötä. Nilkkavammasta kärsinyt Haula palasi tiistaina New Jersey Devilsin kokoonpanoon oltuaan sivussa 12 ottelusta.
NHL:n Itäisen konferenssin jumbosijalla konttaava Luukkosen ja Jokiharjun Buffalo on esittänyt viime päivinä piristyneitä otteita. Sabres kukisti tiistaina Columbus Blue Jacketsin kotonaan 3-2 ja venytti voittoputkensa neljän ottelun mittaiseksi.