
NEW YORK.Perjantai-iltana New Yorkin tarunhohtoisessa Madison Square Gardenissa ehdittiin jo juhlia suomalaista NHL-hattutemppua. Minnesota Wildin hyökkääjä Mikael Granlund sai kuitenkin ”vain” pisteet 2+2.
Wild voitti vieraissa New York Rangersin maalein 4-1. Granlund teki joukkueensa ensimmäisen ja neljännen maalin. Alun perin hänet merkittiin myös toisen maalin tekijäksi, mutta myöhemmin osuma pantiin Eric Staalin nimiin.
Kun 4-1-maali syntyi, hallin jäälle ehti lentää kolme hattua. Tieto ei ollut ehtinyt yleisölle asti. Illan ykköstähti ei sen sijaan elätellyt hattutemppuajatuksia.
– Tiesin heti, ettei (ottelun toinen) maali tule jäämään minun nimiini, Granlund sanoi ottelun jälkeen Wildin kopissa.
Vaikka alla oli voitto-ottelu, Wildin valmentaja Bruce Boudreau sekoitti ketjuja. Granlund pelasi nyt ykkösvitjassa Staalin ja Jason Zuckerin kanssa.
– Taisi olla ensimmäinen kerta tällä koostumuksella, en ole tosin sataprosenttisen varma. Pelasimme nopeaa peliä, saimme ylivoimahyökkäyksiä aikaiseksi ja paljon hyökkäyspeliä muutenkin. Kivaa oli.
– Staal on melkoisen hyvä kaikilla osa-alueilla. Hän on nopea ja tekee hyviä ratkaisuja. Harvoin hän varsinaisesti loistaa, mutta hän hoitaa homman. Todella hyvä pelaaja puolustus- ja hyökkäyspäässä.
Granlundille tehopisteet ja etenkin maalit tulivat enemmän kuin makeaan rakoon. Taitohyökkääjällä oli alla 11 perättäistä ottelua ilman maalia.
– Ainahan on kiva tehdä maaleja. Kaikille tulee sellaisia vaiheita, ettei tulosta synny. Toisaalta joukkuetta pystyy auttamaan muutenkin. Täytyy puolustaa hyvin ja pelata paljon alivoimaa.
Minnesota Wildille viisipäiväinen vieraskiertue New Yorkin seudulla oli menestys. Wild voitti sekä Rangersin, New Jersey Devilsin että New York Islandersin.
– Oli todella hienoa saada täydet kuusi pistettä. Välillä olemme pelanneet huonosti vieraissa, ja sen halusimme nyt muuttaa. Oikeaan suuntaan mennään, Granlund virkkoi viitaten kuumaan kamppailuun pudotuspelipaikoista.
Wildin rukatussa kokoonpanossa kapteeni Mikko Koivu luisteli kakkosketjussa Zach Parisen ja Charlie Coylen kanssa. Koivu ei päässyt pisteille.
Pasi Tuominen, New York