
NHL-seura Tampa Bay Lightning kauppasi suomalaishyökkääjä Jesse Ylösen keskiviikkona Nashville Predatorsiin, kertoo Daily Face-off-sivusto.
Toiseen suuntaan kaupassa matkasi Anthony Angello.
Ylönen ei pystynyt tällä kaudella nousemaan Tampan NHL-miehistöön, vaan hän on viettänyt koko kauden AHL:n Syracuse Crunchin riveissä. Hän on pelannut AHL:ssä tällä kaudella 47 ottelua tehoilla 8+17=25.
Ylönen on alkujaan Montreal Canadiensin toisen kierroksen varaus kesältä 2018. Ylönen sai NHL-pelejä vyölleen legendaarisessa seurassa, mutta sielläkin paikka jäi vakiinnuttamatta.
Ylösellä, 25, on ollut vaikeuksia nousta vakituisen roolin NHL-pelaajaksi. Hän on tehnyt koko Pohjois-Amerikassa viettämänsä uran ajan hissiliikettä farmin ja NHL:n välillä.
Jesse Ylönen on toisen polven huippukiekkoilija. Hänen isänsä Juha Ylönen pelasi aikanaan NHL:ssä 341 ottelua ja voitti Leijonien paidassa Suomen ensimmäinen maailmanmestaruuden 1995. Jessellä on vielä matkaa isänsä lukemiin, sillä hän on toistaiseksi pelannut taalaliigassa 111 ottelua.
Ville Hirvonen