
SM-liigaseura Rauman Lukko pudotti tiistaina yllättävän uutisen.
Lukko tiedotti tiistaina, että seuran toimitusjohtaja vaihtuu.
Lukko kertoi tiistaina, että toimitusjohtajan pestiä vuodesta 2021 lähtien hoitanut Jukka Kunnas lähtee seuran palveluksesta tämän kauden jälkeen.
– Katson, että tämä on oikea hetki tehdä tämä vaikea päätös ja kertoa siitä avoimesti. Aion hoitaa Talviklassikon onnistuneesti loppuun, jonka jälkeen jatkan kauden loppuun kehityshankkeiden parissa sekä uuden toimitusjohtajan tukena, Kunnas toteaa Lukon tiedotteessa.
– Olen viihtynyt erinomaisesti Raumalla ja Rauman Lukko oy:n toimitusjohtajan tehtävässä. Olemme yhdessä henkilöstön kanssa toteuttaneet monia isoja, uusia ja merkittäviä hankkeita, Kunnas jatkoi.
Lukko on valinnut itselleen jo uuden toimitusjohtajan ja aikoo kertoa nimen julkisuuteen vielä joulukuun aikana.
Lue myös: Tulikuuma Patrik Laine on hirmuiskussa – taas tärähti