
Jääkiekon SM-liigan tämän kauden surkeimmat joukkueet eli Mikkelin Jukurit ja Lahden Pelicans kohtasivat perjantai-iltana toisensa. Pelicans otti arvokkaan voiton maalein 3-1.
Maalihanat saatiin auki vasta toisessa erässä. Topias Hynninen vei toisen erän alussa Jukurit johtoon, mutta siihen mikkeliläisten hanat sitten tyrehtyivät.
Pelicansin tehohetki osui toisen erän loppuun, mihin se iski kolme maalia.
Elias Vilen osui ensin ylivoimalla ja vielä viimeisellä minuutilla Michal Jordan ja Lars Bryggman ratkaisivat ottelun osumillaan.
Voitto oli Pelicansille hyvin arvokas. Se näyttäisi juuri nyt hyvästelevän toiseksi viimeisen sijan, kun TPS on Helsingissä tappiolla ottelussa HIFK:ta vastaan.
SM-liigan kaksi viimeistä joutuvat runkosarjan päätteeksi pelaamaan play-out-sarjan. Sen häviäjä joutuu pelaamaan sarjapaikastaan liigakarsinnoissa Mestiksen mestaria vastaan.
Ville Hirvonen