
Jääkiekon SM-liigassa pelaava Vaasan Sport julkaisi tiistaina karun tiedotteen verkkosivuillaan otsikolla ”Kiitorata uhkaa päättyä – lupaava alku tarvitsee terveemmän pohjan”.
– Vaasan Sport kohtaa tällä hetkellä merkittäviä taloudellisia haasteita, jotka voivat vaikuttaa sen mahdollisuuksiin jatkaa Liigassa. Tilanteen vakavuutta ei pyritä kaunistelemaan: edessä on useita askeleita kohti talouden vakauttamista, ja ratkaisevaksi tekijäksi nousee yhteinen sitoutuminen koko Pohjanmaan alueen voimin, tiedotteessa todetaan.
Kotkasydän Oy hallituksen puheenjohtaja ja Hockey-Team Vaasan Sport Oy:n hallituksen jäsen Tuomas Saikkonen kertoo, että jo tehdyt toimenpiteet tukevat seuran toimintaa pitkällä aikavälillä, mutta lyhyellä aikavälillä haasteet ovat kasvaneet liian suuriksi. Seuran velkataakka vaatii uudelleenjärjestelyä sekä yksityisellä että julkisella puolella.
– Sportin taloudellinen tilanne ei ole vahva. Toimenpiteitä on tehty pitkäaikaisen vakauden turvaamiseksi, mutta tällä hetkellä kiitotie alkaa loppua kesken.
Kauteen lähdettäessä seuran budjetti on ollut liian optimistinen. Taloustilanne vaatii marraskuun loppuun mennessä 200 000 euron lisärahoitusta, jonka vuoksi osakeanti on aukaistu.
Saikkosen arvion mukaan pitkällä aikavälillä seuran taloudellisen tilanteen vakauttamiseksi tarvitaan noin puolta miljoonaa euroa, ja tätä suuremmalla summalla toimintaa voidaan jo kehittää. Saikkonen korostaa, että tavoitteena on saada velkajärjestelyjen kautta kestävämpi pohja seuran tulevaisuudelle.
Velkajärjestelyjen lisäksi Sport hakee säästöjä korkeasta kulurakenteesta. Tällä hetkellä erityisesti hallin käyttökustannukset ovat selkeästi korkeammat verrattuna muihin samankokoisiin seuroihin.
– Kulurakenne on haastava ja hallikustannukset ovat suuremmat kuin monilla muilla Liiga-seuroilla, Saikkonen huomauttaa.
Seura pyrkii tarkastelemaan käyttökustannuksia, jotta kulut olisivat linjassa muiden samankokoisten Liiga-seurojen kanssa.
Seuran toimitusjohtaja Jonne Kemppainen tuo esiin positiivisia kehitysaskeleita kuluvalta kaudelta. Viime kauden henkilöstömuutokset ovat vähentäneet kuluja, ja kumppanimyynti on merkittävästi edellä edellisvuodesta.
– Kumppanimyynnin kasvu on laajentanut tukiverkostoamme, mutta tämän vuoden tulokset eivät vielä näy tilillä, Kemppainen lisää.
Koko Pohjanmaan alueen tuella on nyt merkittävä rooli seuran tulevaisuudessa. Saikkonen kannustaa faneja ja alueen asukkaita osallistumaan seuran tukemiseen eri tavoin.
– Kannustamme kaikkia tulemaan kotipeleihin ja tukemaan seuraa esimerkiksi käyttämällä hallin ravintolapalveluja otteluissa. Jokainen ostos auttaa seuraa eteenpäin.
Lisäksi Sport on avannut osakeannin, jossa osaksi seuraa pääsee jo yhdellä 120 euron osakkeella.
– Liigakiekon säilyttäminen Pohjanmaalla edellyttää nyt yhteisön, kumppaneiden ja sijoittajien vahvaa sitoutumista. Velka- ja kulurakenteet on saatava hallintaan, ja koko alueen tuki on ratkaisevaa. Sportin johto on sitoutunut tekemään kaikkensa seuran talouden vakauttamiseksi, mutta pitkän aikavälin menestyksen turvaaminen vaatii yhtenäistä rintamaa sekä pieniä että suuria panostuksia yhteisön puolelta, tiedote päättyy.
Lähde: Sport
Lue myös:Mikko Rantaselta järkyttävä esitys