Carolina Hurricanesin NHL-lätkätähti Sebastian Aho tuli viime toukokuussa isäksi, kun hänen Rosa-vaimonsa synnytti perheelle tyttövauvan.

Maanantaina Leijonien NHL-pelaajien tapaamisessa Helsingissä Aho kommentoikin heti uutta rooliaan isänä kesäkuulumisista kysyttäessä. Lapsen syntymän myötä perherutiinit tietysti muuttuvat.

– Hyvää kuuluu kiitos. Perheenlisäystä tuli tuossa muutama kuukausi sitten. Sellaista uuden opettelua hänen kanssaan. On ollut kyllä siistiä sekin arki, Aho sanoi.

Esikoisen syntymän jälkeen moni kuitenkin yllättyy, miten nopeasti uuteen arkeen tottuu. Myös Aholle on käynyt näin.

– Se on ensimmäinen lapsi meille, niin kaikki pitää opetella ja totutella. Aika nopeasti siinä sai juonen päästä kiinni.

Vauva ei ole kuulemma Ahoa valvottanut.

– Ihan hyvin olen saanut nukuttua. Kiitos vaan kysymästä.

Sanotaan, että isyys muuttaa ihmistä. Aho ei osaa arvioida, onko hänelle käynyt näin.

– Täytyy ottaa vastuuta toisesta ihmisestä. Mutta en mä tiedä, olenko mä persoonana silleen muuttunut. Ehkä pitäisi kysyä vaimolta.

Jääkiekkoilijan työ on joka tapauksessa ennallaan.

– Treenin puolella aika normaalia. Kovaa on reenattu.

Aho on jo valittu Leijonien olympiajoukkueeseen Milano Cortinan 2026 kisoihin kuuden ensimmäisen pelaajan joukossa. Olympialaiset ovat hänelle uran ensimmäiset, koska kaksiin edellisiin olympialaisiin NHL ei pelaajiaan päästänyt.

Haastattelu: Otto Palojärvi

LUE MYÖS: Vilttimiesten tyly neuvo JYPille – ”Älkää jumalauta Ryan Laschia ottako” (Atleetti.fi)