Pitkän uran Liigassa päätuomarina tehnyt Aleksi Rantala jättää kaukalot. Hän siirtyy 1.7.2026 alkaen Liigan erotuomaripäälliköksi.
Rantala, 47, vastaa uudessa tehtävässään Liigan erotuomaritoiminnan organisoimisesta ja johtamisesta. Hänen esihenkilönään toimii Liigan urheilujohtaja Jussi Markkanen.
– Aleksi on raudanluja osaaja, jonka ominaisuudet sopivat tehtävään erinomaisesti. Hän on viheltänyt yli 800 ottelua Liigassa ja tuntee sarjan pelaajat sekä pelaamisen kulttuurin läpikotaisin. Lisäksi hän on äärimmäisen vahva jääkiekon kansainvälisen erotuomarikentän tuntija, Markkanen luonnehtii Liigan sivuilla.
– Pitkä johtajakokemus siviilitöiden parista tulee varmasti olemaan yksi Aleksin vahvuuksista tuomaripäällikkönä. Hän on tottunut johtamaan yli 50 hengen organisaatiota. Näen Aleksin määrätietoisena, mutta tehtävälle oikealla tavalla hyvin nöyränä henkilönä, Markkanen jatkaa.
Rantala vihelsi ensimmäisen ottelunsa SM-liigassa syyskuussa 2003. Neljän viime kauden ajan hän on ollut yksi Liigan ammattituomareista.
MM-turnauksessa Rantala on tuominnut kuudesti, ja vuonna 2018 hän vihelsi olympiafinaalissa – historian toistaiseksi ainoana suomalaisena tuomarina. Kaudesta 2018 alkaen hän on toiminut ammattituomarina ensin Saksan DEL liigassa ja sen jälkeen Liigassa.
– Olen todella motivoitunut. On kova ja hieno haaste lähteä johtamaan Liigan tuomaritoimintaa. Laajemmin ajatellen näen tämän mahdollisuutena päästä rakentamaan suomalaisen huippukiekon tulevaisuutta yhdessä tuomarien, pelaajien, seurojen ja Liigan henkilökunnan kanssa, Rantala sanoo.
Liigan tuomaritoiminnan toimintatapoja ja organisaatiota ollaan uudistamassa. Kokonaisuuden kehittämisessä keskeinen tekijä on sarjamuotouudistus, jonka myötä Liigassa on kaudesta 2027–28 alkaen 24 joukkuetta, kahdella eri tasolla. Ottelumäärän kasvaessa toteutusta pitää tehostaa.
Lähtökohta uudistuksille tuomarityön valossa on Rantalan mukaan positiivinen.
– Liigan erotuomarit ovat eurooppalaista huippua ja ylpeyden aihe niin Liigalle kuin koko suomalaiselle jääkiekkoilulle. Mutta valmiita emme tietenkään ole, paljon on vielä kehitettävää yhdessä, Rantala sanoo.
Liiga kertoo tuomaritoimen muutoksista yksityiskohtaisesti hyvissä ajoin ennen kauden alkua.
– Tarkemmat pelilliset linjaukset ensi kaudesta on parempi jättää elokuulle, mutta meillä on hyvä toimintasuunnitelma olemassa, ja viimeistelemme sitä parhaillaan. Sen verran voin paljastaa, että oman heinäkuuni kuviot menivät juuri aika lailla uusiksi, Rantala naurahtaa.
Rantalan vastuualueelle kuuluu ensi vaiheessa Liigan tuomarityö ja sen hallinnointi. Liigan tilannehuone säilyy edelleen urheilujohtaja Jussi Markkasen alaisuudessa.
Selvyyden vuoksi todettakoon, että Liigan kurinpitodelegaatio toimii itsenäisesti – erillään tuomarityöstä ja tilannehuoneesta. Kurinpito ja siihen liittyvät asiat eivät siis kuulu Rantalan toimenkuvaan millään tavoin.
Kurinpitodelegaatiosta vastaa urheilujohtaja Markkanen, mutta hän ei ohjaa delegaatiota päätöksissä. Delegaatio toteuttaa Liigan asettamaa kurinpitolinjaa itsenäisesti.
































