Patrik Laine on tehnyt paluun Leijona-paitaan yli kahdeksan vuoden tauon jälkeen osallistuessaan 4 Nations Face-Off -turnaukseen.

Tiistaina Laine harjoitteli Suomi-paidassa. Laine pääsee pelaamaan Yhdysvaltoja ja Ruotsia vastaan seurajoukkueensa Montreal Canadiensin kotihallissa, mutta Kanadaa vastaan Suomi pelaa Bostonissa, mitä Laine pitää hyvänä asiana.

– Maajoukkuepaidan päälle laittaminen kotihallilla on aika siisti juttu. Lisäksi meidän ei tarvitse pelata Kanadaa vastaan täällä, mikä on aina kiva, ettei tule buuatuksi. Toivottavasti yleisö hurraa minulle, Laine kommentoi Supersonin mukaan.

Toinen Tappara-kasvatti Aleksander Barkov on hyvin iloinen, että voi vuosien tauon jälkeen pelata Laineen kanssa jälleen maajoukkueessa.

– Merkitsee paljon saada pelata Paten kanssa. En ole pitkään aikaan päässyt pelaamaan hänen kanssaan samassa joukkueessa. Me olemme viettäneet paljon aikaa. Onhan se erityistä, että on noin hyvä kaveri, jonka kanssa pääsee taistelemaan jostain suuresta ja varsinkin pelaamaan maajoukkueessa. Todella kiitollinen tästä mahdollisuudesta.

Laine ja Barkov eivät harjoitelleet samassa ketjussa. Barkovin ketjukaverit olivat Mikko Rantanen ja Artturi Lehkonen. Laineella Sebastian Aho ja Roope Hintz.

LUE MYÖS: Näkökulma: Jesse Puljujärvi Leijonien jokerikortti olympialaisissa? (KiekkoUutiset.fi)