HELSINKI Jani Hakanpään jääkiekkoura on ollut polvivamman takia viime aikoina vaakalaudalla.

Viime kaudella Hakanpää pystyi pelaamaan Toronto Maple Leafsissa vain kaksi ottelua ja Leijonien 4 Nations Face-Off -turnaus jäi häneltä loukkaantumisen takia väliin. Sopimusta Hakanpäällä ei ensi kaudeksi ole, mutta hän aikoo jatkaa uraansa NHL-kaukaloissa sopimusneuvottelujen ollessa käynnissä.

Hakanpää oli mukana maanantaina Leijonien olympiaehdokkaiden tapaamisessa Helsingissä. Hän pyrkii ehdottomasti olemaan mukana Milano Cortinan olympiajoukkueessa ensi helmikuussa.

– Kyllä se on realistinen tavoite. Onhan se ollut iso unelma totta kai pienestä asti, ja pari kertaa on ollut lähellä, että olisi päässyt hyppäämään askiin sielläkin, niin vähän on nälkä kasvanut syödessä, Hakanpää kommentoi Sportivo TV:lle.

Hakanpää olisi todennäköisesti pelannut Leijonissa Pekingin olympialaisissa 2022, ellei NHL olisi kieltänyt pelaajiltaan kisamatkaa koronapandemian takia.

– Muutaman kerran on ollut lautanen ja pöytä katettuna valmiiksi, ja sitten ei ole syystä tai toisesta päässyt, niin kyllähän sitä venaisi. Olisihan se semmoinen hetki päästä vielä kokemaan. Ja se puuttuu vielä omasta täydellisestä urasta, totesi Hakanpää.

Leijonissa Hakanpää oli 2019 voittamassa MM-kultaa.

– On se varmasti siellä ylhäällä. Varmasti top kolmosessa. Kyllä se on semmoinen, mitä varmasti ei tule ikinä unohtamaan. Koko se tarina ja ne fiilikset ja juhlat siihen päälle, niin kyllä ne pysyy mielessä aina, hän muistelee kuuden vuoden takaisia tapahtumia.

MM-kisat pelataan isossa kaukalossa, mutta olympiakiekko pienessä kaukalossa. Pienempi laatikko on Hakanpään mieleen.

– Se pieni on hyvä mulle. Ei tarvitse niin paljon painella edes takaisin. Vähän vaan mailaa siellä huiskentelee. Se on hyvä hyvä. Pieni kaukalo on helvetin hyvä.

Hakanpää pitää realistisena, että Leijonat voisi voittaa Milanossa olympiakultaa.

– Totta kai. Kun kisoihin mennään, niin voittamaan lähdetään.

Haastattelu: Otto Palojärvi

LUE MYÖS: Vilttimiesten tyly neuvo JYPille – ”Älkää jumalauta Ryan Laschia ottako” (Atleetti.fi)