Video: Sportivo TV

New Jersey Devils on tekemässä muutoksia valmennusryhmäänsä. Joukkue jatkaa kuitenkin Sheldon Keefen komennossa.

Keefellä on Devilsin kanssa kaksi vuotta sopimusta jäljellä, mutta joukkue jäi pudotuspelien ulkopuolelle. Seura sai uuden GM:n, kun Sunny Mehta palkattiin kasaamaan valmennusryhmää ja joukkuetta.

Mehta on päättänyt kuitenkin luottaa Keefeen ja hän jatkaa Devils-luotsina ensi kaudella. Keefe on toiminut Devilsin päävalmentajana kahden edelliskauden ajan ja johdatti joukkueen ensimmäisellä kaudellaan pudotuspeleihin.

Muuhun valmennusryhmään on tulossa kuitenkin muutoksia. Maalivahtivalmentajana toiminut Dave Rogalski on saanut lähtöpassit ja apuvalmentaja Sergei Brylin on siirretty toisiin tehtäviin.