MILANO Naisleijonat treenasi Milanossa perjantaina 14 pelaajan voimin.
Yhdeksän pelaajaa oli sivussa noroviruskaranteenin takia. Vielä ei ole tietoa, miten monta pelaajaa Suomi saa mukaan lauantain otteluun Yhdysvaltoja vastaan.
– Ihan hyvin meni treenit. Saatiin pari uutta pelaajaa tonne kentälle ja on ihan kiva saada vähän enemmän porukkaa, kommentoi Suomen puolustaja Nelli Laitinen Atleetille ja Sportti.com:lle.
Laitisen mukaan Yhdysvaltoja haastetaan täysillä vajaallakin kokoonpanolla.
– Kyllä mä uskon, että me pystytään ihan mihin vaan. Ja kyllä mä uskon, että me saadaan enemmän pelaajia huomiseen peliin.
Jo viime kesänä olympiajoukkueen teemaksi nimettiin sietäminen. Vaikeuksien kanssa on elettävä, jotta ne voitaisiin selättää.
Nyt tämä teema on totisesti nimensä veroinen.
– Jatkuu sietäminen todellakin, mutta me ollaan pidetty hyvää fiilistä yllä ja luotettu siihen, että porukkaa tulee vielä enemmän mukaan. On ollut hyvä fiilis ja saadaan turnaus käyntiin, kun kaikki saadaan terveiksi, totesi Laitinen.
Yhdysvallat on merkittävä kultamitalisuosikki. Avausottelussaan se tyrmäsi Tshekin 5-1.
– Tosi taidokas joukkue. Niillä on tosi paljon hyviä yksilöitä. Mullekin aika tuttuja yliopistosarjasta noi pelaajat. Vauhdikas joukkue, arvioi Laitinen lauantain vastustajaa.
Otto Palojärvi































