
Liigassa pelaa tällä hetkellä 15 joukkuetta. Viimeksi sarjaan on nostettu kolme joukkuetta Mestiksestä ja yksi on poistunut Venäjän KHL:ään. Nyt kaksi joukkuetta hamuaa takaisin, mutta tulevaisuudennäkymät eivät ole vielä liian positiivisia.
Liigaan on nostettu viimeisen yhdeksän vuoden aikana Mestiksestä ensi Sport kaudeksi 2014-15, sitten KooKoo kaudeksi 2015-16 ja viimeisenä Jukurit kaudeksi 2016-17. Jokerit sen sijaan siirtyi Liigasta Venäjän KHL:ään kaudeksi 2014-15.
Jokerit palasi Suomen kiekkokartalle alkaneeksi kaudeksi 2023-24, kun se siirtyi KHL:stä Mestikseen. Alkuperäinen suunnitelma paluusta Liigaan meni pieleen erikoisten omistuskuvioiden vuoksi ja Liigan päätöksen olla nostamatta ketään sarjaan vuoksi.
Myös legendaarinen Kiekko-Espoo hamuaa nousua takaisin Liigaan. Seura pelasi omalla nimellään Liigassa kaudet 1992-98 ja sen jälkeen seuraajaseura Blues pelasi Liigaa kausina 1998-2016. Bluesin taru päättyi puolestaan konkurssiin maaliskuussa 2016.
MTV kysyi haastattelussaan Liigan puheenjohtajaltaHeikki HiltuseltaKiekko-Espoon tulevaisuudennäkymistä Liigan suhteen. Hiltunen totesi, että tilanne ei ole liian positiivinen.
– Me ei olla nähty pääomasta yhtään uskottavaa esitystä. Olemme saaneet heiltä selvityksen, että he eivät voi sellaista (talousesitystä) tehdä, kun ei ole Liiga-paikkaa. Itse uskon, että sen voisi tehdä ehdollisena. Näin siihen voisi hakea sitoumukset ennakkoon. Sehän olisi silloin uskottavaa Liigan suuntaan, Hiltunen toteaa.
Lähde:MTV
Lue myös:HPK valitsi puheenjohtajakseen entisen aktiivipelaajan – hallitukseen myös menestynyt MotoGP-pomo