Minnesota Wild hävisi maanantain NHL-kierroksella Dallas Starsille vieraissa 3-4. Wild oli toisen erän jälkipuoliskolla tappiolla jo 0-4, mutta nousi suomalaisvoimin vielä maalin päähän. Antti Miettinen (2+1) iski Minnesotan kaksi ensimmäistä osumaa ja Mikko Koivu (1+0) ottelun viimeisen maalin, mutta ilman loukkaantunutta Jere Lehtistä pelannut Dallas kesti loppuun saakka.

Niklas Bäckström aloitti Minnesotan tolppien välissä, mutta hänet otettiin vaihtoon neljännen takaiskun jälkeen. Hän ehti torjua 11 laukausta. Bäckström on päästänyt viimeisen vajaan viiden pelaamansa erän aikana yhteensä 10 kiekkoa taakseen.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Miettinen ja Koivu olivat jääneet lauantain Phoenix-tappiossa ilman pistemerkintöjä. Kumpikin oli lisäksi saanut plusmiinustilastoonsa ruman lukeman -4. Nyt suomalaiset palasivat tasolleen.

Miettinen aloitti Minnesotan kirin toisen erän lopussa ohjaamalla Martin Havlatin syötön Dallasin verkkoon. Miettinen oli uudestaan asialla kolmannen erän jälkipuoliskolla. Tällä kertaa hän ohjasi Owen Nolanin tarjoilusta hienosti ylänurkkaan.

Minnesotan viimeinen osuma syntyi tasan viisi minuuttia ennen päätössummeria. Kesällä 2008 Dallasista Minnesotaan siirtynyt Miettinen syötti maalin takaa Koivulle eikä Wild-kapteeni erehtynyt.

Minnesota hävisi Dallasiin päättyneen vieraskiertueensa kaikki kolme ottelua. Kuuden pisteen päässä Läntisen konferenssin playoff-viivasta majaileva Wild pääsee seuraavaksi palaamaan kotihalliinsa, missä joukkue pelaa ennen olympiataukoa ohjelmassa olevista 11 kamppailusta kahdeksan.

Dallas nousi voitollaan neljän pisteen päähän lännen playoff-viivasta. Stars löi jo viime lauantaina Detroitin, joka on myös mukana taistelussa viimeisistä playoff-paikoista.

NHL maanantaina (18.01.2010)

BOSTON – OTTAWA1-5 (0-2,0-2,1-1)

0-1 Alexei Kovalev (Mike Fisher) 7:39
0-2 Daniel Alfredsson (Mike Fisher, Chris Phillips) 14:24
0-3 Daniel Alfredsson (Filip Kuba, Mike Fisher) 30:04
0-4 Daniel Alfredsson (Filip Kuba, Nick Foligno) yv 33:14
1-4 Daniel Paille (Johnny Boychuk, Milan Lucic) 44:23
1-5 Jonathan Cheechoo 51:05

Maalivahdit
BOS: Tim Thomas 9 laukausta/6 torjuntaa
BOS: Tuukka Rask 17/15 (sisään ajassa 30:04)
OTT: Brian Elliott 23/22

Jarkko Ruutu, Ottawa 0+0, -1, 0, 2, 15:16

NY ISLANDERS – NEW JERSEY4-0 (2-0,2-0,0-0)

1-0 Matt Moulson (Frans Nielsen, Trent Hunter) 1:07
2-0 Mark Streit (John Tavares, Kyle Okposo) yv 3:44
3-0 Josh Bailey (Jack Hillen) 35:42
4-0 Matt Moulson (Andy Sutton, Trent Hunter) 38:05

Maalivahdit
NYI: Rick DiPietro 20 laukausta/20 torjuntaa
NJ: Martin Brodeur 32/28
NJ: Yann Danis 14/14 (sisään ajassa 40:00)

Sean Bergenheim, NY Islanders 0+0, 0, 0, 1, 10:51
Ilkka Pikkarainen, New Jersey 0+0, -1, 0, 1, 7:44

CAROLINA – TAMPA BAY2-3 (0-1,1-1,1-1)

0-1 Ryan Malone (Kurtis Foster, Stephane Veilleux) 11:07
1-1 Matt Cullen (Ray Whitney, Eric Staal) 36:28
1-2 Vincent Lecavalier (Andrej Meszaros, Jeff Halpern) yv 38:55
2-2 Chad LaRose (Tim Gleason) 44:07
2-3 Steve Downie (Martin St.Louis, Matt Smaby) 49:11

Maalivahdit
CAR: Cam Ward 32 laukausta/29 torjuntaa
TB: Antero Niittymäki 22/20

Jussi Jokinen, Carolina 0+0, 0, 0, 0, 16:17
Joni Pitkänen, Carolina 0+0, 0, 0, 4, 29:35
Tuomo Ruutu, Carolina sairaslistalla

COLUMBUS – ST.LOUIS4-2 (2-1,1-1,1-0)

0-1 Paul Kariya (T.J. Oshie, Brad Boyes) yv 1:11
1-1 Raffi Torres (Kris Russell, Mathieu Roy) 4:21
2-1 Raffi Torres (Derick Brassard, Mathieu Roy) 11:45
2-2 Keith Tkachuk (B.J. Crombeen, Erik Johnson) 23:44
3-2 Rick Nash (R.J. Umberger, Anton Stralman) yv 24:20
4-2 Chris Clark (Kristian Huselius, Samuel Pahlsson) 41:25

Maalivahdit
CLB: Mathieu Garon 32 laukausta/30 torjuntaa
STL: Chris Mason 30/26

PHOENIX – BUFFALO2-7 (0-1,1-4,1-2)

0-1 Tyler Myers (Thomas Vanek, Drew Stafford) 2:37
0-2 Chris Butler (Thomas Vanek, Derek Roy) 22:44
0-3 Patrick Kaleta (Steve Montador, Adam Mair) 24:01
1-3 Shane Doan (Matthew Lombardi, Scottie Upshall) 34:07
1-4 Jason Pominville (Tim Connolly, Jochen Hecht) 34:31
1-5 Jochen Hecht (Tim Connolly, Jason Pominville) 38:23
1-6 Thomas Vanek (Drew Stafford, Derek Roy) 42:47
2-6 Radim Vrbata (Martin Hanzal, Petr Prucha) 50:36
2-7 Jason Pominville (Tim Connolly, Jochen Hecht) 58:13

Maalivahdit
PHO: Ilya Bryzgalov 13 laukausta/10 torjuntaa
PHO: Jason LaBarbera 18/14 (sisään ajassa 24:01)
BUF: Ryan Miller 26/24

Lauri Korpikoski, Phoenix ei kokoonpanossa
Sami Lepistö, Phoenix 0+0, +2, 0, 1, 20:31
Toni Lydman, Buffalo 0+0, +2, 0, 0, 17:50

FLORIDA – ATLANTA1-0 (0-0,1-0,0-0)

1-0 Gregory Campbell (Rostislav Olesz, Jason Garrison) 27:18

Maalivahdit
FLA: Tomas Vokoun 27 laukausta/27 torjuntaa
ATL: Johan Hedberg 24/23

Kari Lehtonen, Atlanta sairaslistalla
Anssi Salmela, Atlanta 0+0, -1, 0, 0, 11:40

NASHVILLE – TORONTO3-4 (0-3,1-0,2-1)

0-1 Niklas Hagman (Alexei Ponikarovsky) 2:02
0-2 Alexei Ponikarovsky 5:12
0-3 Matt Stajan (Tomas Kaberle, Luke Schenn) 9:00
1-3 Marcel Goc (Jean-Pierre Dumont, Cody Franson) 37:38
2-3 Cody Franson (Steve Sullivan) 44:21
3-3 Ryan Jones (Nick Spaling, Ryan Suter) 46:19
3-4 Phil Kessel (Nikolai Kulemin, Tyler Bozak) 54:12

Maalivahdit
NSH: Pekka Rinne 8 laukausta/5 torjuntaa
NSH: Dan Ellis 14/13 (sisään ajassa 9:00)
TOR: Jonas Gustavsson 30/27

Niklas Hagman, Toronto 1+0, +2, 0, 4, 16:59
Vesa Toskala, Toronto varamaalivahtina

DALLAS – MINNESOTA4-3 (1-0,3-1,0-2)

1-0 Tom Wandell (Fabian Brunnstrom, Steve Ott) 4:57
2-0 Mike Modano (Brad Richards, Matt Niskanen) yv 25:02
3-0 Loui Eriksson (Brad Richards, James Neal) 27:42
4-0 Matt Niskanen (Brad Richards, Loui Eriksson) 33:37
4-1 Antti Miettinen (Martin Havlat, Marek Zidlicky) yv 35:03
4-2 Antti Miettinen (Owen Nolan, Eric Belanger) 52:36
4-3 Mikko Koivu (Antti Miettinen, Andrew Brunette) 55:00

Maalivahdit
DAL: Alex Auld 25 laukausta/22 torjuntaa
MIN: Niklas Bäckström 15/11
MIN: Josh Harding 14/14 (sisään ajassa 33:37)

Jere Lehtinen, Dallas sairaslistalla
Mikko Koivu, Minnesota 1+0, 0, 0, 3, 18:37
Antti Miettinen, Minnesota 2+1, +2, 0, 3, 16:46

COLORADO – EDMONTON6-0 (2-0,2-0,2-0)

1-0 John-Michael Liles (Matt Duchene, Brett Clark) 12:09
2-0 Matt Duchene (Wojtek Wolski, John-Michael Liles) yv 15:00
3-0 Chris Stewart (Kyle Quincey, Wojtek Wolski) 26:25
4-0 Kyle Cumiskey (Paul Stastny, Wojtek Wolski) 38:13
5-0 Kyle Cumiskey (John-Michael Liles, Chris Stewart) yv 41:28
6-0 Matt Duchene (Brandon Yip, T.J. Galiardi) 45:47

Maalivahdit
COL: Craig Anderson 24 laukausta/24 torjuntaa
EDM: Jeff Deslauriers 34/28

SAN JOSE – CALGARY9-1 (3-0,3-0,3-1)

1-0 Joe Pavelski (Doug Murray, Jed Ortmeyer) 4:07
2-0 Manny Malhotra (Dan Boyle, Joe Pavelski) 6:20
3-0 Scott Nichol (Devisn Setoguchi, Rob Blake) 14:34
4-0 Jed Ortmeyer (Scott Nichol, Ryane Clowe) 32:36
5-0 Dany Heatley (Dan Boyle, Joe Thornton) yv 36:49
6-0 Ryane Clowe (Scott Nichol, Jed Ortmeyer) 38:36
7-0 Devin Setoguchi (Joe Pavelski, Manny Malhotra) 44:48
7-1 Robyn Regehr (Nigel Dawes, Olli Jokinen) 47:41
8-1 Rob Blake (Joe Pavelski, Brad Staubitz) yv 54:06
9-1 Dany Heatley (Jay Leach, Patrick Marleau) 54:39

Maalivahdit
SJ: Evgeni Nabokov 22 laukausta/21 torjuntaa
CGY: Miikka Kiprusoff 34/28
CGY: Curtis McElhinney 12/9 (sisään ajassa 40:00)

Olli Jokinen, Calgary 0+1, -1, 0, 4, 15:53

Suomalaisten tilastoissa maalit+syötöt, plusmiinus, jäähyminuutit, laukaukset ja peliaika.


Sarjatilanne 18.01.2010:

Itäinen konferenssiBuffalo Sabres4730 116134-1086670.2Washington Capitals4830 126182-1366668.8New Jersey Devils4732 141131-1056569.1Pittsburgh Penguins5030 191157-1396161.0Boston Bruins4823 178123-1215456.3Ottawa Senators5025 214138-1505454.0New York Rangers4923 197127-1315354.1New York Islanders4922 198131-1465253.1---------------------------------------------------------Florida Panthers4921 208141-1495051.0Montreal Canadiens5023 234128-1395050.0Philadelphia Flyers4723 213143-1374952.1Atlanta Thrashers4821 207149-1564951.0Tampa Bay Lightning4819 19 10125-1464850.0Toronto Maple Leafs5017 249134-1734343.0Carolina Hurricanes4814 277120-1653536.5Läntinen konferenssiChicago Blackhawks4934 114165-1107273.5San Jose Sharks5032 108166-1247272.0Colorado Avalanche4928 156147-1356263.3Nashville Predators4929 173140-1366162.2Phoenix Coyotes5028 175133-1296161.0Vancouver Canucks4828 182155-1195860.4Calgary Flames5026 186131-1295858.0Los Angeles Kings4827 183143-1335759.4---------------------------------------------------------Detroit Red Wings4824 168123-1245658.3Dallas Stars4921 17 11141-1575354.1Anaheim Ducks4922 207138-1545152.0Minnesota Wild5024 233138-1505151.0St.Louis Blues4821 207126-1364951.0Columbus Blue Jackets 5119 239134-1694746.1Edmonton Oilers4816 275128-1653738.5
Taulukossa ottelut, voitot, tappiot, jatkoaika- ja rangaistuslaukauskilpailutappiot, maaliero, pisteet ja montako prosenttia mahdollisista pisteistä saavutettu. Divisioonien kärkijoukkueet sijoitettu sijoille 1-3.

LUE MYÖS: Näkökulma: Jesse Puljujärvi Leijonien jokerikortti olympialaisissa? (KiekkoUutiset.fi)