Mikko Rantasen aika Carolina Hurricanesissa oli lyhyt, mutta värikäs. Rantasen agentin mukaan kovassa vauhdissa myös faktat ovat hieman unohtuneet matkan varrella.

Rantasen ympärillä pyörinyt siirtomylläkkä saatiin vihdoin päätökseen, kun hän tarttui Dallasin Starsin tarjoamaan sopimustarjoukseen ja Carolina pääsi Dallasin kanssa sopuun vastapaketista. Rantanen teki Dallasin kanssa kahdeksan vuoden ja 96 miljoonan dollarin sopimuksen.

Hurricanesin päävalmentaja Rod Brind’Amour kertoi siirron jälkimainingeissa, että Rantanen olisi ilmoittanut heti tullessaan Carolinaan haluavansa neljään seuraan eikä Carolina lukeudu niihin. Rantasen agentti Andy Scott tyrmää Brind’Amourin väitteet.

– Meillä on paljon kunnioitusta Rod Brind’Amouria kohtaan sekä pelaajana että valmintajana, mutta tässä tapauksessa hän on täysin väärässä.

– Kun Mikko kaupattiin, hän oli täysin keskittynyt Coloradoon, joten ei ollut minkäänlaista listaa. Itseasiassa, kun hän saapui sinne, tapasin hänet muutamaa päivää myöhemmin ja hän oli täysin avoimin mielin Carolinan suhteen, Scott paljasti The FAN Hockey Show’ssa.

Scottin mukaan päätös lähdöstä kypsyi hiljalleen.

– Hän tunnusteli asiaa, mutta ei siinä ollut jääkiekkoilullisesti tai pelitavallisesti järkeä jäädä Carolinaan, Scott vakuutti.

LUE MYÖS: Näkökulma: Liiga supistuu ja mullistuu 2027 (KiekkoUutiset.fi)