Hiihtolegenda Mika Myllylän poika, Wiljami Myllylä avautui vaikeasta asiasta perjantaina Instagram-tilillään.

Myllylä, 20, kertoi kärsineensä pitkään alkoholismista ja kiekkohommat jäävät nyt tauolle.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

– Olen miettinyt pitkään, miten selittäisin tämän, sillä tämä on ehkä vaikeimpia asioita, mitä olen elämässäni tehnyt, mutta haluan olla rehellinen, sillä uskon sen helpottavan mun pahaa oloa, Myllylä kertoi Instagramissa.

– Oon paininu reilu kaksi vuotta pahan alkoholiongelman kans. Mulle on tarjottu apua ja oon ottanu sen vastaan, mutta en oo ollu tarpeeksi vahva pysymään kuivilla, Myllylä jatkoi.

Myllylä kertoo kuitenkin, että nyt on tullut pohja vastaan. Hän on hakeutunut hoitoon ja kiekkohommat jäävät ainakin hetkeksi tauolle.

– Nyt mulla tuli kuitenkin pohja vastaan ja päätin tehdä elämäni parhaan päätöksen. Oon hankkinu jälleen apua sairauteeni ja haluan raitistua, Myllylä kertoo.

Myllylä teki kaudeksi 2018-2019 HIFK:n kanssa Liiga-sopimuksen ja debytoi pääsarjassa seuraavalla kaudella. HIFK:n hän jätti kuitenkin viime kauden jälkeen ja tällä kaudella hän on pelannut Lukon A-nuorten joukkueessa.

Wiljami Myllylän isä, Mika muistetaan suurena hiihtolegendana ja olympiavoittajana. Mika Myllylä kuoli kesällä 2011.

Myllylän päivityksen voit katsoa täältä: https://www.instagram.com/p/CWdsGGjsPrL/

LUE MYÖS: Näkökulma: Patrik Laineesta tuli iso ongelma (KiekkoUutiset.fi)