Jääkiekon Mestiksessä kaksi edellistä kautta Iisalmen Peli-Karhuja menestyksekkäästi valmentanut Niko Härkönen on solminut IPK:n kanssa vuoden jatkosopimuksen. Myös Sauli Tapaninaho ja Janne Borg jatkavat Härkösen valmennustiimissä. IPK julkisti sopimukset sunnuntaina verkkosivuillaan.

Härkönen, 34, aloittaa kolmannen kautensa iisalmelaisten päävalmentajana. Nuori turkulaislähtöinen valmentaja on toiminut Mestiksessä yhteensä kolme kautta päävalmentajana.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Ensimmäinen kausi KeuPa HT:ssä toi finaalipaikan ja Mestiksen hopeaa. Härkösen ensimmäisellä kaudella IPK sijoittui runkosarjan toiseksi, mutta pudotuspelit jäivät pelaamatta koronaviruspandemian pysäyttäessä koko yhteiskunnan. Toinen vuosi Iisalmessa toi IPK:lle seurahistorian ensimmäisen mitalin Mestiksessä Peli-Karhujen kukistaessa pronssiottelussa Joensuun Kiekko-Pojat lukemin 0-4.

– Halusimme Härkösen hyvälle työlle vielä ainakin vuoden jatkumoa. ”Häkä” on valmentajaksi vielä todella nuori, mutta hänen tulokset valmentajana ovat todella kovia. Hän oli meidän ykkösvaihtoehto alusta asti ja hienoa, että myös hän kokee Iisalmen hyväksi paikaksi kehittyä valmentajana, IPK Hockey Oy:n toimitusjohtaja Jarmo Ylisipola kommentoi.

Moderni sekä hyvin pelaajaläheinen Härkönen on kotiutunut Savoon ja viihtyy hyvin Iisalmessa.

– Täällä on organisaatiolla hyvä pöhinä päällä ja mahdollisuus menestyä joka kausi. Haluamme jatkaa sillä tiellä ja kehittää pelaajia kovempiin sarjoihin.

Lähde: IPK

https://twitter.com/IPKedustus/status/1390936951474302976

LUE MYÖS: Näkökulma: Mika Lehkosuon lynkkaaminen paljastaa lajisokeuden (FutisUutiset.fi)