
Leijonien 4 Nations Face-Off –turnauksen joukkue on kokenut takaiskuja, kun Miro Heiskanen ja Jani Hakanpää joutuivat jättämään turnauksen väliin loukkaantumisten takia. Nyt sairastuvalta kuuluu puolestaan hyviä uutisia.
New Jersey Devilsin hyökkääjä Erik Haula on ollut sivussa kuukauden verran nilkkavamman vuoksi. Nyt hän on kuitenkin tekemässä paluuta jäille.
Haula on ehtinyt luistella jo parin viikon ajan ja on joukkueen mukana. Hän ei ollut kuitenkaan vielä kokoonpanossa viime yön Buffalo-ottelussa, mutta saattaa tehdä paluun tulevassa Columbus-pelissä.
Haulan paluu on hyvä uutinen myös Leijonille, sillä hän on mukana ensi viikolla käynnistyvässä 4 Nations Face-Off –turnauksessa. Näillä näkymin hänet nähdään joukkueen mukana, sillä minkäänlaista spekulaatiota hänen jäämisestä pois ei ole ollut.
Haulalla on menossa New Jerseyssä vaisu kausi, sillä hänellä on vasta 11 (4+7) tehopistettä. Viime kaudella tehopisteitä kertyi 76 ottelussa yhteensä 35 (16+19).