Suomen puolustus toimii MM-jääkiekossa hyvin. Omiin ei ole mennyt yhtään kiekkoa neljässä viimeisessä ottelussa. Voittokulku jatkui lauantaina, kun Slovakia lyötiin 3-0.
– Ihan hyvä peli meiltä. Puolustettiin hyvin ja kurinalaisesti. Vaikka ei heti saatu maaleja, jaksettiin painaa. Ihan omaa peliä vaan ja sitten se palkinto tuli siellä lopussa, kommentoi Leijona-pakki Juuso Hietanen.
Hietasen mukaan Leijonilla ei ollut paineita, vaikka maaleja ei kahdessa ensimmäisessä erässä tullutkaan.
– Molemmilla oli hetkensä. Joka pelissä tulee semmoisia vähän vaikeampia hetkiä ja vastustajalla on siinä omat paikkansa. Ne täytyy vaan kestää ja pelata fiksusti.
Parikymppinen Juuse Saros oli yllättäen maalilla. Hän torjui ensimmäisessä MM-ottelussaan nollapelin.
– Pikkuflunssaa ja nuhaa oli Peksillä.Loistava peli Juuselta. Meillä on hyviä veskareita täällä kaikki. Ei väliä, kuka siellä pelaa, Hietanen kehui.
Slovakia oli käytännössä kotijoukkue. Hallissa oli noin 7000 slovakkia.
– Se on hienoa, että on älämölöä. Kuuma siellä on ainakin. Hiki tulee, Hietanen sanoi.
Leijonat on hyvin lähellä jatkopaikkaa. Hietasen mukaan sarjataulukkoa ei tuijotella.
– Ei tässä paineita missään vaiheessa ole ollutkaan. Mennään peli kerrallaan, eikä liikaa tuijoteta sarjataulukkoa. Joka peliä lähdetään voittamaan.
Maanantaina Leijonat kohtaa Valko-Venäjän. Hietanen odottaa kovaa vastusta.
– Hyvin liikkuva jengi. Kyllä ne maaleja osaa tehdä. Täytyy jämäkkä esitys saada aikaiseksi.