Jääkiekon SM-liigassa pelattiin keskiviikkona viisi ottelua.

Alkukauden sensaatio SaiPa syöksyi jo orastavaan tappioputkeen. Kriisissä koko kauden ollut Kärpät kaatoi sen maalein 3-2.

Kärppien hahmoksi nousi Marko Anttila. Hän teki oululaisten voittomaalin.

SaiPa jatkaa SM-liigan kärjessä, vaikka on kärsinyt nyt kaksi tappiota putkeen. Kärpät on sijalla 10.

HIFK katkaisi keskiviikkona SM-liigassa orastavan tappioputkensa, kun se teki selvää Kouvolan KooKoosta.

HIFK korjasi kurssiaan komeasti ja murjoi KooKoon Nordiksella maalein 5-1.

Lumipallo lähti vyörymään HIFK:n kannalta oikeaan suuntaan hyvin nopeasti. Joonas Rask taituroi HIFK:n johtoon jo 41 sekunnin pelaamisen jälkeen.

Lisää seurasi ennen erän puoliväliä, kun Vincent Marleau tykitti numeroiksi jo 2-0.

Toisessa erässä ottelu ratkesi sitten lopullisesti, kun HIFK takoi kolme maalia lisää.

HIFK:n ykköshahmo oli konkarihyökkääjä Leo Komarov, joka teki ottelussa komeat tehot 1+2. Komarovin ja HIFK:n tehoiltaa oli seuraamassa paikan päällä myös Olli Jokinen. Jokinen seurasi ottelua yhdessä vaimonsa kanssa ja sai yleisöltä raikuvat suosionosoitukset.

HIFK nousi 57 pisteeseen ja kohosi samalla toiseksi SM-liigassa. Se on vain pisteen päässä sarjaa johtavasta SaiPasta. KooKoo on vasta sijalla 11.

Vaikean kauden pelannut JYP teki melkoisen urotyön, kun se yllätti Tampereen Ilveksen maalein 6-2.

JYPin ja ottelun ehdoton ykköshahmo oli hyökkääjä Patrik Siikanen.

Ilves meni ottelussa ensin 1-0-johtoon, mutta sitten iski Siikanen. Hän teki hattutempun vain 23 minuutissa ja ottelu ratkesi siihen.

Valtteri Ojantakanen säesti tehoilla 1+1 ja myös Nathan Schnarr vietti kahden tehopisteen iltaa kahden syöttöpisteen myötä.

Voittohin kierroksella ylsivät myös TPS:n maalein 4-1 kaatanut Kiekko-Espoo ja Sportin jatkoajalla voittanut Lukko.

SM-liigan tulokset keskiviikkona 11.12:
HIFK-KooKoo 5-1
JYP-Ilves 6-2
Kiekko-Espoo-TPS 4-1
Kärpät-SaiPa 3-2
Lukko-Sport 3-2 ja

Lue myös: Nordis räjähti raikuviin suosionosoituksiin, kun videotaululle ilmestyivät tutut kasvot

LUE MYÖS: Näkökulma: Tuhlaajapojan perintö – Neymarin päättymätön juhla (FutisUutiset.fi)