Video: Sportivo TV

Liiga tiedotti keskiviikkona, että Imatran Ketterä ei saa ensi kaudeksi paikkaa Liigassa. Ketterä ei päätöstä purematta niellyt.

Liigan lisenssikomitea hylkäsi seuran hakemuksen useiden talouteen ja olosuhteisiin liittyvien perusteiden vuoksi. Liigan mukaan Ketterällä oli viimeisen vuoden aikana maksuhäiriömerkintöjä, erääntyneitä velkoja sekä epäuskottaviksi arvioituja talouslaskelmia. Lisäksi Imatran jäähallin ei katsottu täyttävän Liigan kapasiteettivaatimuksia.

Ketterä kiistää kaikki hylkäysperusteet ja pitää päätöstä perusteettomana. Seuran mukaan maksuhäiriömerkinnät olivat summiltaan pieniä ja kaikki velat oli maksettu jo toukokuun alussa ennen lisenssikomitean lopullista käsittelyä.

Seura kertoo myös toimittaneensa lisenssikomitealle puhtaan ostovelkaluettelon sekä selvityksen siitä, että kassavarat ylittivät velat toukokuun puolivälissä.

Taloutensa osalta Ketterä vetoaa tilintarkastusyhtiö Ernst & Youngin arvioon, jonka mukaan seuran budjetit ja laskelmat olivat realistisia. Seuran mukaan myös Liigan edustajat antoivat toukokuun alun tapaamisessa suullisesti positiivista palautetta suunnitelmista.

Olosuhteiden osalta Ketterä haki poikkeuslupaa Imatran jäähallille ja toimitti Liigalle kehityssuunnitelman hallin parantamisesta. Seuran mukaan lisenssikomitea ei kuitenkaan missään vaiheessa tarkentanut, mitä konkreettisia lisätoimia poikkeusluvan saaminen olisi edellyttänyt.

Ketterä syyttää Liigaa myös väärien ja harhaanjohtavien tietojen käyttämisestä päätöksen perusteena ja kertoo tehneensä Liigan tiedotteesta korjauspyynnön.

Seuralla on mahdollisuus valittaa päätöksestä Urheilun oikeusturvalautakuntaan 30 päivän kuluessa.

Lähde: Ketterän verkkosivut