Amur Habarovsk pehmitti Jokerit jääkiekon KHL-ottelussa jatkoajalla 5-4. Jokereiden Antti Pihlström tasoitti viisi sekuntia ennen loppua 4-4:ään, mutta jatkoajan loppuhetkillä Jokereiden maalivahti Ryan Zapolski imaisi Alexander Frolovin vedon.

Amurin sankareihin lukeutui maalivahti Juha Metsola.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

– Sehän oli hieno jääkiekkopeli. Tuli paljon maaleja ja yleisö viihtyi. Hyvä voitto meille, oltiin aika tehokkaita paikoissamme, naurahti Metsola pelin jälkeen.

Metsola oli totisesti työllistettynä.-46 torjunta oli. Ihan mukavaa. Onhan tänne aina hienoa tulla pelaamaan, kun sitä kuitenkin aina odottaa, että pääsee näkemään tuttuja. Jokerit pelaa hienoa lätkää tällä hetkellä. Oli hienoa lähteä haastamaan ja saatiin pari pinnaa. Kolmekin oli aika lähellä, mutta voitto on voitto, hän sanoi.

Ottelun jälkeen Metsola kuittaili Tapparasta tutulle ex-seurakaverilleen, Jokerien Olli Palolalle.

– Sanoin, että en nähnyt, oliko se kentällä ollenkaan. En tiennyt,että oli edes mukana, Metsola sanoi.

Amurin kausi on sujunut hyvin, vaikka joukkue on kolme pistettä pudotuspeliviivan alapuolella.

– On mennyt ihan mallikkaasti. Nyt tapellaan oikeasti siitä pleijaripaikasta. Pelataan ihan hyvin ja aikaisempiin vuosiin verrattuna tehdään maaleja ihan eri lailla. Omissakin on soinut ja olen siitä tietenkin vastuussa, mutta ihan ok on mennyt. Mieluummin voitetaan 6-5, kun että hävitään 0-1, Metsola sanoi.

Amurin seurajohto luottaa Metsolaan.

– Yhtä vaille kaikki pelit ole aloittanut. Sanoivat, että sano, jos tarviit huilia, mutta enhän mä nyt sellaista osaa mennä sanomaan. Perjantaina on peli Moskovassa. Puhuttiin ennen edellistä peliä, että joku muu saattaisi pelata sen. Mutta kyllä mielelläni pelaisin senkin, hän kertoi.

Habarovsk sijaitsee Venäjän Kaukoidässä Kiinan rajalla.

– Ei siihen voi tottua. Ei se matkustaminen itse asiassa niin paha asia ole, vaan toi aikaero on aika älytön. Tännekin on aikaeroa kahdeksan tuntia. Ei se kauhean hyväksikään voi ihmiselle olla. Mutta se on nyt mitä on, eikä siihen voi vaikuttaa, toteaa Metsola matkustamisesta.

Jokerit elää Kaukoidässä suomen aikaa, mutta Amurin pelaajat siirtävät vieraspelireissuillaan kelloa.

– Ei se Habarovskin ajassa eläminen onnistuisi, koska pelit olisivat meillä keskellä yötä. Aikaero on siellä kahdeksan tuntia eteenpäin ja siellähän on aamu kohta. Aina pitää kääntää kelloa, Metsola sanoi.

Metsola on pelannut A-maajoukkueessa EHT-turnauksia. Hän olisi mielellään mukana niissä tälläkin kaudella.

– Ei ole soiteltu, mutta kyllä mä voin ilmoittaa, että voisin lähteä, jos ne haluaa. Eiköhän ne sieltä kerro, jos on. Jos ei ole, niin sitten ei ole, Metsola sanoi.

Myös olympialaiset kiinnostaisivat.

– On ne tietenkin mielessä käynyt ja tietenkin hinkua olisi sinne mukaan. Siihen ei voi kuitenkaan itse hirveästi vaikuttaa. Ottaa, jos ottaa. Koitetaan pelata hyvin.

Teksti: Otto Palojärvi, Hartwall-areena

https://twitter.com/jokerithc/status/935966762440581120

LUE MYÖS: Näkökulma: Tapparan huippulupaus Oliver Suvanto, 17, opettaa meille kolme asiaa – nämä asiat jokaisen lätkäfaijan ja -mutsin pitää ymmärtää (Siniviiva.fi)