
Liiga palasi takaisin tositoimiin maajoukkuetauon jälkeen neljällä ottelulla. Voittoihin ylsivät KalPa, SaiPa, Ässät ja Lukko.
KalPa teki Sportista selvää jälkeä jo avauserässä. KalPa latasi kolme maalia alle 12 minuuttiin ja Miroslav Svobodan iltapuhde päättyi siihen.
Lopulta KalPa purjehti selvään 7-3-voittoon. Tehopelaajina häärivät tehot 2+3 kirjauttanut Patrick Curry sekä 2+2 merkkauttanut Kasper Simontaival.
SaiPa jatkoi maaottelutauon jälkeen siitä mihin jäi ja kirjautti jo seitsemännen peräkkäisen voittonsa, kun Kärpät kaatui 4-3. SaiPa karkasi jo neljän maalin johtoon, mutta Kärpät aloitti kirinsä päätöserässä.
Ville Heikkala iski kahdesti puolen minuutin sisään ja toimi syöttäjänä, kun Maxim Korpimäki toi Kärpät jo maalin päähän 1,5 minuuttia myöhemmin. Jokaisessa maalissa oli näppinsä pelissä myös Michal Kovarcikilla.
Kärppien kiri ei kuitenkaan riittänyt loppuun saakka ja SaiPa pääsi juhlimaan voittoa. Samalla se nousi pisteen päähän kolmantena olevasta Tapparasta.
Lukko haki selvän 5-2-voiton JYPistä. Lukon tehopelaajana kunnostautui kaksi maalia viimeistellyt Sebastian Repo sekä Pathrik (1+1) ja Ponthus (0+2) Westerholm.
Ässät ja KooKoo pelasivat vaiherikkaan ottelun, jossa KooKoo käänsi tappioaseman kahden maalin johtoasemaksi vahvan toisen erän ansiosta. Ässät tuli kuitenkin ryminällä päätöserään ja nousi rinnalle ja ohi viimeisen 6,5 minuutin aikana. Lopulta Ässät kuittasi pisteet 4-3-voitolla.
Liigan keskiviikon tulokset:
JYP-Lukko 2-5 (0-1, 2-2, 1-2)
KalPa-Sport 7-3 (3-0, 2-2, 2-1)
SaiPa-Kärpät 4-3 (1-0, 3-0, 3-0)
Ässät-KooKoo 4-3 (1-0, 0-2, 3-0)
Lue myös: Kärpät tehohyökkääjän kanssa jatkosopimukseen
Lue myös: SM-liigan kulttipelaajalle loppukauden mittainen sopimus