Jussi Ahokas toimii toista kauttaan Kanadan juniorisarja OHL:ssä Kitchener Rangersin päävalmentajana. Joukkueen alkukausi on ollut vaiheikas.

Ahokas otti viime kaudella Rangersin ohjat käsiinsä. Joukkueen uumoiltiin taistelevan pudotuspelipaikasta, mutta sijoittui konferenssissaan lopulta neljänneksi.

Pudotuspeleissä Rangers hoiteli ensimmäisessä otteluparissa Erien, mutta konferenssin välierissä mestaruuden lopulta voittanut London Knights oli vahvempi otteluvoiton 4-0. Tähän kauteen Ahokkaan ryhmä on saanut vaihtelevan startin.

Rangersin kausi alkoi vaikeasti, kun se hävisi kolme ensimmäistä otteluaan. Pahin kyykkäys tapahtui ensimmäisessä vierasottelussa, kun se hävisi Windsorin vieraana peräti 2-12.

Sen jälkeen kurssi on kuitenkin kääntynyt ja Kitchner on voittanut kaksi edellispeliään. Tällä hetkellä se on konferenssissa viidentenä kerättyään viidestä pelistä viisi pistettä.

Lue myös: Suomalaisvahti imaisi kuusi osumaa NHL-avauksessa – näin hän kommentoi esitystään

Lue myös: Aleksander Barkov ylsi huimaan saavutukseen

LUE MYÖS: Näkökulma: Miksi Wayne Gretzky on hiljaa? (KiekkoUutiset.fi)