Kristian Vesalainensiirtyi kesken kauden HIFK:hon ja jälki on ollut sittemmin kovaa.
Vesalainen on pelannut tällä kaudella HIFK:ssa 31 ottelua ja iskenyt niissä kovat tehot 13+13=26.
Vesalainen, 23, on ollut HIFK:n nousun yksi arkkitehdeistä. Hänen saapumisensa jälkeen HIFK alkoi vaikean syyskauden jälkeen voittamaan pelejä ja noussut taistelemaan suorasta pudotuspelipaikasta.
Vesalaisella on nousussa iso rooli. Hän on laittanut kovaan tahtiin ratkaisevia maaleja verkkoon.
Vesalaista on pidetty jossain piireissä ongelmapelaajana, mutta itse hän ei tätä väitettä allekirjoita. Eikä hän allekirjoita myöskään Leijonien päävalmentajanJukka Jalosentaannoista väitettäC Morenstudiossa. Jalonen väitti Vesalaisen olevan nyt huonompi pelaaja kuin pelatessaan edellisen kerran HPK:ssa Liigaa neljä vuotta sitten.
– En allekirjoita sitä väitettä. Olen kasvanut pelaajana ja mennyt fyysisesti eteenpäin. Mielestäni olen nyt parempi. Olin aika raakile neljä vuotta sitten, Vesalainen lataa takaisinIltalehdenhaastattelussa.
Vesalainen toki myöntää, että alku HIFK:ssa oli haastavampi, mutta sitten alkoi kulkea. Jalonen esitti arvionsa siinä vaiheessa, kun Vesalainen oli pelannut vasta pari peliä kasvattajaseurassaan.
Lue myös: Jääkiekon CHL alamaissa – surullisen EHL-liigan kohtalo kummittelee muistissa
































