ZÜRICH Suomi murjoi jääkiekon MM-kisoissa Yhdysvaltain NHL-joukkueen tylysti 6-2.

NHL:ssä debyyttikautensa juuri pelannut Lenni Hämeenaho teki kaksi maalia. Hän sai lisäksi syöttöpisteen.

– Ihan sain hyvät vedot. Aikaisemmissa peleissä ehkä vähän olen tuhlannut vetoja ja päätin tänään, että yritän ampua. Ja kyllä ne yleensä sitten menee, kun yrittää ampua. Hyvä, että meni sisään, Hämeenano jutteli pelin jälkeen Atleetille, Sportti.com:lle ja muille medioille.

Yhdysvaltain maalilla aloittanut Toronto Maple Leafsin veräjänvartija Joseph Woll oli lievästi sanottuna epävarma. Hänet vaihdettiinkin maaliltaan pois 1-5 -tappioasemassa.

Hämeenahon mukaan vaihtopenkillä huomattiin Wollin epävarmuus, mutta asiasta ei erikseen keskusteltu.

– Ei kyllä oikeastaan juteltu. Varmasti kaikki näki itse ja osasi itse miettiä. Hyvä, että meni tänään maaliin. Hyviä kuteja oli myös.

Ensimmäisessä maalissaan Hämeenaho oli mukavuusalueellaan.

– Siinä oli vähän kaksiykkösen paikkaa. Ajattelin, että tästä kannattaa laukoa. Koitin pistää sinne taka-alakulmaan. Se on yleensä ihan hyvä paikka.

Tällä kaudella Hämeenaho pääsi pelaamaan 32 ottelua New Jersey Devilsin NHL-joukkueessa. Sopeutuminen vei Pohjois-Amerikassa hetken aikaa.

– Siellä on pienempi kaukalo kuin Euroopassa ja kesti hetken tottua. Kyllä sieltä kokemusta karttui. Tiukkaa kamppailua ja pitää pelata hyvin kiekolla, kun on niin pieni jää, että nopeasti kääntyy vastaan. Ehkä varmuutta ja näkemystä on siitä pelistä, mitä siellä pelataan.

Onko Hämeenaho mielestään oppinut laukomaan Pohjois-Amerikassa paremmin?

– Totta kai sitä laukausta yrittää kehittää ja yrittää laukoa paljon. Sanoisin, että kyllä sekin on varmasti mennyt eteenpäin, hän vastasi.

Otto Palojärvi