Maalivahti Juuse Saros teki NHL-seura Nashville Predatorsin kanssa uuden kahdeksanvuotisen sopimuksen, josta tienaa 60 miljoonaa dollaria.

Saroksen sopimus julkistettiin viime maanantaina, mutta tiedossa se oli yleisesti jo paljon aikaisemmin.

– Jännästi näistä alkaa tietoa leviämään etukäteen, naurahti Saros Jääkiekkoliiton tiedotustilaisuudessa.

Saros on ollut pitkään siirtohuhujen kohteena. Hän on iloinen, että sopimusasiat on nyt hoidettu.

– Ei enää tarvitse miettiä niitä juttuja ja voi keskittyä olennaiseen. Treenaamiseen ja lätkään.

Nashville oli häviämässä Stanley Cupin finaaleita 2017. Sen jälkeen menestys on ollut vaatimattomampaa, vaikka kevättä 2023 lukuun ottamatta seuran onkin ollut aina mukana pudotuspeleissä.

Saroksen mukaan pelaajamateriaali on ollut Predatorsissa liian kapealla pohjalla.

-Nythän näkee parin viikon sisään, mikä siellä on suunnitelmana. Mitä olen ymmärtänyt, niin varsinkin viime kaudella ykkösketju kantoi meitä aika pitkälle. Koitetaan saada siihen taustatukea ja leveyttä, hän kertoo.

Saros toivoo kovia hankintoja puolustukseen.

– Meiltä lähti Ryan McDonagh. Iso palanen puolustuksesta. Siihen koitetaan saada jotain paikkaajaa.

Haastattelu: Otto Palojärvi

Lue myös:Esa Lindell saa viimeinkin uuden sauman – viimeksi ei mennyt hyvin

LUE MYÖS: Näkökulma: Valitse puolesi, Francesco Totti – Ikuinen kaupunki odottaa (FutisUutiset.fi)