HIFK:n ykkösketju on ollut ilmiliekeissä tällä kaudella SM-liigassa.
Jori Lehterän, Iiro Pakarisen ja Kristian Vesalaisen ketju on tehnyt tällä kaudella käytännössä ihan mitä on halunnut, mutta silti kolmikkoa ei valittu Leijoniin.
Leijonat pelaa kahden viikon päästä Karjala-turnauksessa, mutta siellä ei HIFK:n tehokolmikkoa nähdä.
Leijonien GM Jere Lehtinen kiisti tiukasti maanantaina, että HIFK olisi kieltänyt tähtiään osallistumasta maajoukkueturnaukseen.
Taustalta saattaakin löytyä kaksi järkeen käyvää syytä. Ensinnäkin koko kolmikko on pelannut todella isoja minuutteja ja heidän annettiin varmasti välillä levätä.
Keskeisempi lyy lienee se, ettei kolmikolta kaivata enää näyttöjä. Pakarinen on osoittanut tasonsa kansainvälisissä peleissä. Lehterä ei välttämättä enää ole edes kovin halukas Leijoniin. Kristian Vesalaisen kohdalla kysymys lienee lähinnä siitä, että jos häntä kaavaillaan lopulliseen MM-joukkueeseen, ehtii hän antaa tällä kaudella vielä näyttöjä myöhemminkin.
Lue myös: Suomi lähtee vahvalla kokoonpanolla Karjala-turnaukseen
Kuva: HIFK

































