Suomen 4 Nations Face-Off -joukkue on kokenut kovia pelaajamenetyksiä etenkin puolustusosaston suhteen.

Pahin takaisku oli Miro Heiskasen loukkaantuminen. Se tarkoittaa, että muille pakeille on tarjolla isompaa ruutua.

Yksi mielenkiintoinen nimi on Esa Lindell. Heiskasen kanssa Dallasissa pelaava Lindell tiedostaa omat vahvuutensa ja aikoo pelata niiden mukaan.

– Olisi ehkä liian kliseemäistä sanoa, etteikö roolin kasvaminen vaikuttaisi minuun mitenkään, mutta pyrin silti samanlaiseen tekemiseen kuin seurajoukkueessanikin: simppeliin peruspelaamiseen.

– En ole mikään kikkailija tai sellainen pelaaja, joka haastaisi kiekon kanssa yltiöpäisesti, vaan uskon siihen, että hyvin puolustamalla ja vahvoilla pelinavauksilla pääsee pitkälle, Lindell kertoi NHL:n verkkosivuilla.

Suomi ja Yhdysvallat kohtaavat toisensa torstaina paikallista aikaa Montrealissa.

LUE MYÖS: Näkökulma: Patrik Laineesta tuli iso ongelma (KiekkoUutiset.fi)